Idän lumo: Japani ja maailman kummallisin maa / Blogit / pelaaja.fi

Idän lumo: Japani ja maailman kummallisin maa

7.04.2019 // Kirjoittanut: Petteri Uusitalo
26
Idän lumo: Japani ja maailman kummallisin maa

Jos mietitään mikä on maailman kummallisin maa, vastaus on japanilaisesta näkökulmasta helppo. Kaikki vieraat maat – välittömiä naapurimaita lukuunottamatta – nimittäin ovat japanilaisille pitkälti yhtä ja samaa mössöä, joten tittelin vie yksinkertaisesti ”ulkomaat”.

Tällainen maailmankuva ei tietenkään ole syntynyt tyhjästä. Kielimuuri on sille yksi merkittävimpiä syitä, mutta se johtaa suoraan toiseen ja isompaan syyhyn: suurimmalla osalla japanilaisista ei ole mitään muuta kontaktia ulkomaihin kuin TV.

En puhu tässä nyt animesta, jonka osuus Japanin TV-ohjelmistosta on vain murto-osa. Suurimman osan Japanin TV-ohjelmistosta täyttävät banaalit makasiini- ja haastatteluohjelmat , joissa vanhan vitsin mukaisesti on lähinnä kolme aihetta: julkkikset, ruoka ja julkkikset syömässä ruokaa.

SMAP×SMAP - vuosina 1996-2016 esitetty vallankumouksellinen sarja, jossa julkkikset kokkasivat ruokaa.

Japanissa on varsin helppo katsoa telkkaria koko päivä näkemättä muita ulkomaanuutisia kuin pari vilausta Yhdysvaltain presidentistä. Ulkomaiden ja ulkomaalaisten rooli Japanin televisiossa on hyvin rajallinen, ja kautta vuosikymmenten japanilainen media on rutiininomaisesti keskittynyt niiden outouteen ja vierauteen.

***

Kuukausi sitten mainitsin, miten Japanilla on hyvin mielenkiintoinen rooli länsimaisessa kollektiivisessa tietoisuudessa: sitä käsitellään lähes pelkästään sen näennäisen outouden ja vierauden kautta. Tämän vuoksi monen kuva Japanista on lähes pelkästään penisfestivaaleja ja ylityökuolemia, alushousuautomaatteja ja lonkeropornoa, hassuja vaatteita ja kummallisia TV-kisavisoja.

Kun odotukset Japanista ovat tällaiset, niille halutaan myös vastinetta. Jokainen on nähnyt netissä kuvia Mario Kart -hahmoiksi pukeutuneista mikroautoilijoista ajamassa Tokion kaduilla liikenteen seassa; he ovat ulkomaalaisia turisteja (eivätkä kauhean pidettyjä sellaisia). Niin ikään Shinjukun sydämessä oleva showravintola Robot Restaurant myy ulkomaalaisille sitä autenttista "outoa Japania” jota turistit haluavat kokea; paikallisia siellä ei näe.

Tällaisen kuvan Japanista oli saanut myös muuan youtubettaja Logan Paul. Todennäköisesti kuulit hänestä ensimmäisen kerran tammikuussa 2018, kun hän kävi itsemurhistaan kuuluisassa Aokigaharan metsässä videoimassa puuhun hirttäytynyttä miestä ja sai niskaansa valtavan viharyöpyn.

Tätä ennen hän oli kuitenkin viilettänyt Japanissa viikon ajan kuin ylikasvanut kuusivuotias hihkuen samalla, miten ”Tokyo is a real-life cartoon”.

Paul oli mm. juoksennellut kaduilla Pikachuksi pukeutuneena ja heitellyt Poké-pallon muotoisella tyynyllä poliiseja, autoja, polkupyöräilijöitä ja ravintolakokkeja. Hän oli melunnut buddhalaistemppelissä pukeutuneena turistikrääsäkaupasta ostettuun aamutakkiin ja kiinalaiseen maanviljelijähattuun. Hän oli ostanut retropelikaupasta Game Boyn heittääkseen sen myyjän edessä katuun ja valittaakseen sitten sen olevan rikki. Hän oli hyppinyt liikkuvien ajoneuvojen kyytiin kalatorilla, ostanut kalan ja mustekalanlonkeron, tunkenut niitä kaupungilla ikkunoihin ja ihmisten naamalle ja lopulta jättänyt ne taksin konepellille. Hän oli hiplannut vaatekaupassa takkia musteisilla käsillään. Hän oli ihan vain laskenut housunsa keskellä risteystä ja heittäytynyt makaamaan keskelle katua.

Tämä käytös on stereotyyppisen lapsellista. Ikävä kyllä se ei sanottavasti eroa siitä stereotyypistä, joka japanilaisilla on ”ulkomaiden” asukkaista jo valmiiksi.

***

Lännessä japanilaisiin ihmisiin liitetään kaikenlaisia stereotyyppejä: he ovat ylenpalttisen kohteliaita, he ovat epäindividualistisia, he ovat kaksinaamaisia ja niin edespäin. Japanissa länsimaisiin ihmisiin liitetään myös stereotyyppejä, ja monet niistä osoittavat ihan tiettyyn suuntaan:

  • Ulkomaalaiset eivät osaa syödä puikoilla, vaan käyttävät lusikoita ja haarukoita kuin lapset.
  • Ulkomaalaiset eivät osaa lukea kanjeja, vaan kirjoittavat tavukirjoituksella kuin lapset.
  • Ulkomaalaiset eivät osaa käyttäytyä hillitysti, vaan nauravat, itkevät ja heiluttelevat käsiään julkisilla paikoilla kuin lapset.
  • Ulkomaalaiset eivät kunnioita toisten henkilökohtaista tilaa, vaan halailevat ja koskettelevat muita kuin lapset.
  • Ulkomaalaiset eivät omaa tilannetajua eivätkä osaa kertoa valkoisia valheita, vaan sanovat tökerösti ja epäkohteliaasti suoraan mitä ajattelevat kuin lapset.
  • Ulkomaalaiset eivät tajua ottaa muita huomioon, vaan ajattelevat aina vain omaa etuaan. Jälleen kerran kuten lapset.

Tässä on ehkä vähän kärjistystä mukana, mutta perinteisesti tällaisen linssin läpi ”ulkomaalaiset” Japanissa on nähty, niin hyvässä kuin pahassakin. Mieleen muistuu esimerkiksi McDonald’sin Japanissa kymmenisen vuotta sitten käyttämä mainoshahmo Mr. James, joka puhui höpsöä rikkonaista japania ja oli kaikesta innoissaan.

Japanissa julkkiksen uraa luovat ulkomaalaiset joutuvat tietysti vastaamaan näihin odotuksiin. Ei minulla mitään vaikkapa naistenvaatteissa viihtyvää Ladybeardia vastaan ole, mutta hän on siitä huolimatta osaltaan vahvistamassa kuvaa siitä, miten ulkomaalaiset ovat outoja ja hillittömiä. Nigerialainen TV-persoona Bobby Ologun on asunut Japanissa vuodesta 1998 ja osaa kieltä hyvin, mutta puhuu juontaessaan vahvalla aksentilla ja tekee tarkoituksella alkeellisia kielioppivirheitä katsojia naurattaakseen.

Odotukset ovat vahvat myös modernien somejulkkisten parissa. YouTubessa uraa luonut norjalainen Mr. Yabatan luottaa vahvasti lapsekkaan ja innostuneen pellen stereotyyppiin, joka on kuin suoraa jatkoa Mr. Jamesille. Jotkut taas taistelevat tietoisesti tätä vastaan, kuten amerikkalainen Dogen, joka mainostaa kielenopiskeluvideoitaan tekemällä myös deapan-huumorivideoita, joissa hän esiintyy korostuneen vakavasti ja stoalaisesti.

Tyypillinen Mr. Yabatanin video.

Inspiraationa tälle blogipostaukselle toimi The Japan Timesin muutama viikko sitten julkaisema artikkeli Non-Japanese people are poorly represented in Japanese media: That needs to change. Se lähtee liikkelle mainitsemalla sen, miten TV-persoona Dave Spector vuonna 1980 sanoi, miten ulkomaalaisen rooli japanilaisessa mediassa on olla panda. Ulkomaalaiset ovat näyttelyesineitä, eksoottisen vierauden symboleita, jotka kärrätään esille hetkeksi olemaan hassuja.

-- it appears that not much has changed since Spector’s observation from almost 40 years ago. To a large extent, we remain exotic elements or comic relief. The exaggerated image of people from other cultures is maintained by stereotyping and caricaturing. The West become the Far West, and “foreigners” are reduced to “others” — the ones who are not “us.”

Artikkeli mainitsee nimeltä kaksi TV-ohjelmaa, jotka ovat osa tätä ”kaukolännen” ongelmaa. Cool Japan on sarja, jossa paneelillinen ulkomaalaisia ihmettelee japanilaisen arkielämän asioita. Muistan vuonna 2014 nähneeni siitä jakson, jossa esiteltiin kolikkoautomaatteja. Panelistit päivittelivät mm. sitä, miten asiat eivät automaateissa ole yhtään sen kalliimpia kuin kaupassakaan, mikä taas ulkomailla on itsestäänselvyys.

Toinen TV-sarja on kestävän suosittu Why Did You Come To Japan?, jonka toimittajat väijyvät turistin näköisiä tyyppejä Naritan lentokentän tuloaulassa. (Itse olen joutunut kahdesti ohimennen tentattavaksi, mutta muutamakin suomalainen tuttu on päätynyt kokonaisen jakson päähenkilöksi.) Sarjan pointti on seurata turisteja näiden reissun aikana ja esittää heidän ihmetteleviä reaktioitaan asioihin, jotka katsojille ovat itsestäänselviä. Valikoituja jaksoja sarjasta löytyy nykyään katsottavana Crunchyrollista, jos haluaa tutustua siihen millaisia ne alussa mainitsemani tyypilliset japanilaiset TV-ohjelmat ovat.

Kolikon kääntöpuoli ovat ne TV-ohjelmat, joissa japanilaiset toimittajat matkustavat ulkomaille ihmettelemään paikallista menoa. Toisinaan näissä ohjelmissa käydään Suomessakin: esimerkiksi syksyllä 2017 käytiin Kuopiossa hämmästelemässä suomalaisten koulujen löysää kuria, värjättyjä hiuksia, korvakoruja, koulupuvuttomuutta, sääntöjen puutetta ja pimeitä iltoja.

(Nyt-liite kirjoitti asiasta karnevaaliperformanssin muodossa, jossa pääosaan nousi se miten toimituksessa yritettiin tulkita haastateltavien japaniksi dubattua puhetta Googlen automaattikäännöksellä.)

Jynkän koulun oppilata ihmettelemässä miksi japanilaisissa kouluissa on pukeutumissääntöjä ja mitä tekemistä niillä on oppimisen kanssa. Studiossa ison reaktion saa aikaan erään toteamus siitä, että jos Suomessa olisi vastaavia sääntöjä hän ei tulisi kouluun ollenkaan.  

Luonnollisesti TV-ryhmää riemastutti se, miten muuan poika tuli tunnille Ikea-kassiin pukeutuneena. Mistään suuresta journalismista tässä kun ei ole kyse, vaan ihan vain viihteestä: jos meno ei ole tarpeeksi kummallista, sitä saatetaan lavastaa sellaiseksi.

Tai kuten asia The Japan Timesin artikkelissa ilmaistaan:

However, the reality that people lead generally similar lives overseas holds little entertainment value and, instead, shocking customs and items from other countries are presented to a Japanese panel who comment on how strange they are. And this is what audiences are left with: The outside world is strange, often dangerous, and other.

Kuvaa ulkomaiden vaarallisuudesta eivät tietenkään auta säännöllisesti otsikoissa olevat uutiset naisia ahdistelevista ulkomaalaisista pick-up-artisteista. Siihen verrattuna on vähän parempi jos ulkomaalaisia kuvataan kaikesta ihmeissään olevina kirkassilmäisinä turisteina, lapsekkaina pelleinä tai muina vastaavina pandoina. Taustalla oleva ajatusmaailma on silti sama: ulkomaalaiset nähdään aina ensisijaisesti ei-japanilaisina.

Artikkeli päättyy mainitsemalla tilastoja. Tutkimuksen mukaan 60 prosenttia japanilaisista olisi sitä mieltä, että töiden takia ulkomaille joutuminen olisi ”keskisuuri tai suuri ongelma”. Harva japanilainen käy vaihto-opiskelijana ulkomailla, ja suurin osa heistä viettää ulkomailla vain kuukauden. Vaihto-oppilasmahdollisuuksista ei ylipäätään sanottavasti opiskelijoille kuulutella.

***

Olen tässä viime aikoina pariinkin otteeseen sivunnut sitä, miten Japani on saarivaltio paitsi fyysisesti myös henkisesti. Suurin osa japanilaisista elää henkisesti maailmassa, jossa on hyvin vähän tarvetta ajatella muita kuin kotimaan asioita – merentakainen maailma on ”ulkomailla”, ja siellä puhutaan ”ulkomaankieltä”. Ajatus Japanin ulkopuolella lomailusta, siellä opiskelemisesta tai siellä työskentelemisestä on monille kaukana oman elämänpiirin ulkopuolella oleva asia, jota tekevät vain ”jotkut muut” – rikkaat, akateemisesti lahjakkaat, menestyneet.

Mistä päästäänkin takaisin siihen alussa mainittuun kielimuuriin: japanilaiset eivät tunnetusti osaa englantia.

Me suomalaiset elämme pienellä kielialueella, joten täällä jokainen oppii englannin pelien ja TV-tekstitysten avulla. Japanissa kaikki taas dubataan, ja suurin osa ihmisistä tulee vallan hyvin toimeen ihan vain kotimaisella musiikilla, nettiyhteisöillä, uutisilla ja vastaavilla.

Ne harvat jotka tykkäävät länsimaisista videopeleistä voivat pelata niitä japaniksi. Kunhan maksavat ekstraa.

Tästä johtuen japanilaiset suhtautuvat koulun pakollisiin englannintunteihin hyvin samalla tavalla kuin suomalaiset ruotsintunteihin: turhana pakkopullana, jolle ei tule koskaan olemaan mitään käyttöä oikeassa maailmassa.

Japanissa monet vanhukset osaavatkin englantia paljon paremmin kuin nuoret, mikä etenkin suomalaisista voi tuntua täysin käsittämättömältä. Yhdysvaltojen miehityksen aikana syntyneet kuitenkin kasvoivat 50-luvulla, jolloin englanti ja kaikki länsimainen oli uutta ja modernia. Mitä lähemmäs nykyaikaa on tultu, sitä paremmin nuoriso on pärjännyt koko elämänsä pelkällä äidinkielellään.

***

Kaikki edellämainittu on vuosikymmenten ajan kasvattanut japanilaiset kuplassa, jossa maailma on jaettu ”tavalliseen” ja ”vieraaseen”, Japaniin ja ulkomaihin. Ulkomaalaiset ovat outoja ja lapsellisia, ulkomaiset tavat shokeeraavia ja käsittämättömiä. Japanin rooliksi länsimaissa on ehkä muodostunut olla kummallisuuden maa, mutta samaan tapaan Japani on tottunut pitämään ulkomaita kaiken sen symbolina mikä ei ole normaalia, arkista ja tavallista.

Kyse on tavallaan hyvin pitkälti samanlaisesta itseriittoisesta maailmannapa-ajattelusta, jota näkee paljon amerikkalaisten suunnalta. Isoin ero on tietysti se, että japania ei (toisin kuin englantia) tietenkään puhuta missään muualla kuin Japanissa. Japani on saari myös kielellisesti.

Aina välillä pelipuolen ajankohtaisissa keskusteluissa tulee puheeksi se, miten japanilaiset ovat niin huonoja myymään tuotteitaan ulkomaille ja suunnittelemaan niitä globaalit markkinat mielessä niin kuin ”kaikki muut” tekevät. Kielimuurin ohella suurin sen takana oleva syy on ihan vain se maailmankuva, jonka kaikki tässä postauksessa lueteltu on rakentanut.

Tämän vuoksi japanilaisille on aina tullut jossain määrin yllätyksenä ajatus siitä, että heidän kotimaan markkinoita varten tekemillään viihdetuotteilla – mangalla, animella, peleillä – ylipäätään saattaisi olla kysyntää myös ulkomailla. Siksi ne ovat perinteisesti tulleet Japanin ulkopuolelle vetämällä eivätkä työntämällä, ja niiden raahaaminen ulos Japanista on aina vaatinut vähän lisätyötä. Ilman vetoapua japanilaisten kun on joskus vähän vaikea tajuta, että Japanin ulkopuolinen maailma on muutakin kuin vain eksoottinen ”kaukolänsi”.

---

Petteri Uusitalo

Kirjoittaja on Anime-lehden päätoimittaja. Häntä ja blogia voi seurata Twitterissä.

---

Edellinen: Miehetkin saavat tykätä naishahmoista

Kommentit

Käyttäjän Hembbuli kuva
Hembbuli

Jälleen Petteri erittäin hyvä kirjoitus. Varmaan jälleen yksi parhaista tässä sarjassa. Kyllähän me "ulkomaalaiset" ollaan aina gaijineja japanilaisille. Mutta niin japanilaisilla on vääristyneitä mielikuvia ulkomaalaisista, kuin ulkomaalaisilla japanilaisista. Molemmin päin epätietoutta on ja liikaa nojataan vain stereotypioihin. Japanilaisten englanninkielettömyys on kyllä mielenkiintoista siinäkin mielessä, että myös Suomi on maa jonka kieltä ei Suomen lisäksi puhuta yksittäisiä ihmisiä lukuunottamatta laajasti missään. Silti englannin osaaminen on meillä ihan eri tasolla.

Käyttäjän Hembbuli kuva
Hembbuli

Olisi muuten mielenkiintoista tietää millä tasolla englannin puhuminen on Kiinassa? Siinä kanssa maa, jossa on teoriassa mahdollista pärjätä koko elämänsä kiinan kielellä. Kiinalaiset taitavat kuitenkin osata englantia keskimäärin paremmin kuin japanilaiset ja ovat myös innokkaampia lähtemään ulkomaille.

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine

Kyllä Logan Paulia katsellessa hävettää ihan kaameasti.

Käyttäjän BlueShell kuva
BlueShell

Tuo kielitaidottomuus tuntuu olevan jo oma "trope" jo itsessään. Jos animessa tai mangassa hahmo tapaa kadulla ulkomaalaisen joka kysyy tietä jonnekkin, päähenkilöt menevät täysin paniikkiin ja yrittävät jotenkin kommunikoida etteivät puhu englantia.

Käyttäjän mantelirapu kuva
mantelirapu

Pitkä lista siitä, miten ulkomaalaiset ovat japanilaisten mielestä lapsellisia. Vastaavasti voisi väittää japanilaisten olevan lapsellisia, kun asettavat kotimaansa ja ulkomaat jyrkkään vastakkainasetteluun, jossa ylläpidetään sulkeutunutta stereotyppistä maailmankuvaa, eikä edes tunnuta haluavan laajentaa elämänpiiriä. Logan Paul ym. urpot eivät tietenkään helpota asiaa.

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

Erinomainen kirjoitus jälleen!

Länsimaalaisten lapsellisena pitäminen ei tosiaan ole mitenkään kaukaa haettua, vaikka stereotypioista olikin kyse. Siihen on täysin järjellisiä perusteita. Japanissa asuneena lähes joka päivä Suomessa ihmettelen, miksi ihmiset käyttäytyvät kuten käyttäytyvät - eihän niissä tavoissa nimittäin ole paljoakaan järkeä Japanin vastineisiin verrattuna, mutta niitä perustellaan sillä, että "me suomalaiset (/länsimaalaiset) nyt vain olemme tällaisia".

Lainaus

Ulkomaalaiset eivät osaa syödä puikoilla, vaan käyttävät lusikoita ja haarukoita kuin lapset.

Totta. Jos näkisi vähän vaivaa oppiakseen syömään puikoilla, huomaisi, että ne ovat paljon käytännöllisemmät ja miellyttävämmät kuin veitsi ja haarukka: tarkkuutta ja puristusvoimaa sekä ei-metallinen suutuntuma yhdellä kädellä, siinä missä veistä ja haarukkaa on tarkoitus käyttää kahdella kädellä. Veitsestä on hyötyä esimerkiksi sitkeän lihan leikkaamisessa, mutta suurin osa arkipäiväisestä syömisestä hoituisi erinomaisesti puikoilla Suomessakin.

Lainaus

Ulkomaalaiset eivät osaa käyttäytyä hillitysti, vaan nauravat, itkevät ja heiluttelevat käsiään julkisilla paikoilla kuin lapset.

Totta. Esimerkiksi elokuvateatterissa suomalaiset tuovat ilmi tunteiden koko skaalan äänekkäästi etenkin nauramalla ja kirkumalla, mikä häiritsee kanssakatsojia. Japanilaiset ymmärtävät kunnioittaa toistenkin katselukokemusta olemalla hiljaa koko elokuvan ajan ja istumalla paikoillaan lopputekstienkin ajan, toisin kuin täällä, missä lapsellisesti noustaan penkistä, jutellaan ja peitetään näkymää valkokankaalle, kun itseä kiinnostava osuus loppuu - ei lainkaan ymmärretä, että jotkut saattaisivat oikeasti haluta nauttia elokuvan lopputeksteistä musiikkeineen ja kuvineen. Ja tämä on vain yksi esimerkki.

Lainaus

Ulkomaalaiset eivät omaa tilannetajua eivätkä osaa kertoa valkoisia valheita, vaan sanovat tökerösti ja epäkohteliaasti suoraan mitä ajattelevat kuin lapset.

Totta. "Suomalaisesta suoruudesta" monet tässä maassa tuntuvat olevan jopa ylpeitä, mikä on aivan käsittämätöntä. On niin hienoa kun sanotaan suoraan mitä ajatellaan! Eipähän tarvitse vastapuolen käyttää lainkaan aivojaan! Suorapuheisuus jos mikä tuntuu lapselliselta. Siinä missä esimerkiksi elokuvakutsusta kieltäytyvä suomalainen voi sanoa töksähtävästi "Ei", japanilainen sanoo "Se on vähän..." Kyllä minä ainakin kuulisin mieluummin jälkimmäisen vastauksen. Siitä ei jää normaalille ihmiselle mitään epäselväksi, mutta se on kuitenkin selvästi hienotunteisempi kuulijaa kohtaan.

Lainaus

Ulkomaalaiset eivät tajua ottaa muita huomioon, vaan ajattelevat aina vain omaa etuaan. Jälleen kerran kuten lapset.

Totta. Esimerkiksi viime Onnibussi-matkallani edessäni istuva matkustaja alkoi laskea istuintaan makuuasentoon vilkaisemattakaan taakseen, mikä antaa viestin: "minun tilani on arvokkaampaa kuin takana istuvan tila". Ei tapahdu Japanissa. Tuotehyllyjen edessä tuotteita katsovan näkölinja saatetaan hyvinkin lävistää kulkemalla hyllyn ja katsojan välistä kuin katsoja olisi tyhjää ilmaa - Japanissa näkölinjan katkaiseva lähes poikkeuksetta kyyristyy ja tekee jonkinlaisen pahoittelueleen tiedostaen, että näkölinjan katkaiseminen aiheuttaa häiriötä katsojalle. Suomessa myös "anteeksi" tuntuu olevan vältelty sana - sitä ei usein vahingossakaan sanota, jos tönäistään toista - siinä missä Japanissa se on yksi yleisimmistä ihmisten käytössä olevista sanoista (joskaan ei ruuhkajunissa).

Käyttäjän mantelirapu kuva
mantelirapu

^ Mitä tulee puikoilla syömiseen, ymmärrän kyllä että sushiravintolassa niitä käytetään, ja näkemäni perusteella harva turvautuu siellä haarukkaan. Jos kuitenkin katsotaan ruokaa, jota suomalaiset usein syövät (laatikot, sopat, kastikkeet, pizza), puikot olisivat kaikkea muuta kuin käytännölliset mielestäni. Ei siis niinkään kyse taidon puutteesta, vaan ruoan koostumuksesta. (Suomalaisten top-kotiruoat: https://yle.fi/uutiset/3-6533061 )

Nämähän ovat yksittäistapauksia, mutta leffateatterissa ihmiset ovat usein aika hiljaa. Varmasti on eroavaisuuksia esim. maakunnittain. Elokuviin myös kuuluu mielestäni sosiaalinen puoli, jossa hauskoissa kohdissa saa naurahtaa, ja se toimii samaan tapaan kuin sitcomien naururaidat. Mutta mikä oli minulle parasta/hulluinta, oli se, että kun olin katsomassa Nuija ja tosinuija 2, kukaan muu kuin minä ja kaverini eivät nauraneet, ainakaan kuuluvasti :P Ongelmana nykyään onkin älyluurien näyttöjen valot, ja se häiritsee kyllä paljon, sekä liian kovaääninen lörpöttäminen.

Käyttäjän Rokkijani kuva
Rokkijani

Voimaa ja jaxuhaleja hartsalle Suomessa elämisen kanssa.

Itse olen rehellisesti sen verran juntti, että jos eksyn johonkin itämaiseen mestaan niin kyllä haarukka ja lusikka pitää olla. Jaksa millään puikoilla nyhjertää leikkien jotain helvetin hienoa kulinaristia tai kultturellia.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo
Lainaus mantelirapu

Pitkä lista siitä, miten ulkomaalaiset ovat japanilaisten mielestä lapsellisia. Vastaavasti voisi väittää japanilaisten olevan lapsellisia, kun asettavat kotimaansa ja ulkomaat jyrkkään vastakkainasetteluun, jossa ylläpidetään sulkeutunutta stereotyppistä maailmankuvaa, eikä edes tunnuta haluavan laajentaa elämänpiiriä.

Niin, niin voisi. Ja sehän tämän postauksen pointti minusta oikeastaan olikin, paitsi että olen aina ollut enemmän kiinnostunut vastaamaan kysymykseen ”miksi näin on?”

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus Hayarigami

Japanissa asuneena lähes joka päivä Suomessa ihmettelen, miksi ihmiset käyttäytyvät kuten käyttäytyvät - eihän niissä tavoissa nimittäin ole paljoakaan järkeä Japanin vastineisiin verrattuna, mutta niitä perustellaan sillä, että "me suomalaiset (/länsimaalaiset) nyt vain olemme tällaisia".

Asioissa kuten?

Lainaus Hayarigami

Totta. Jos näkisi vähän vaivaa oppiakseen syömään puikoilla, huomaisi, että ne ovat paljon käytännöllisemmät ja miellyttävämmät kuin veitsi ja haarukka: tarkkuutta ja puristusvoimaa sekä ei-metallinen suutuntuma [i]yhdellä kädellä[/i], siinä missä veistä ja haarukkaa on tarkoitus käyttää kahdella kädellä. Veitsestä on hyötyä esimerkiksi sitkeän lihan leikkaamisessa, mutta suurin osa arkipäiväisestä syömisestä hoituisi erinomaisesti puikoilla Suomessakin.

Vähänkin kun mietin omia syömisiäni niin ei kyllä puikot riittäisi. Käteviähän ne voisivat olla tuon yhdellä kädellä käyttämisen kautta mutta mitä se lopulta hyödyttää? Näppäillä kännykkää sitten sillä vapaalla kädellä vai? Miksi ja mitä varten se toinen käsi pitäisi olla vapaa syödessä? Vai onko tämä vain jokin "tämä on parempi koska on jotain, mitä toisessa vaihtoehdossa ei ole vaikka siitä ei mitään erityistä hyötyä olekaan"-argumentti?

Itse pystyn myös sellaiseen uskomattomaan taitoon, että voin syödä ruokani ihan vain pelkällä haarukalla yhdellä kädellä sitä pitäen. Usein syönkin jos ei ole tarvetta veitselle ja vaikka olisikin, niin suuren osan ruuasta saa osiin pelkällä haarukallakin.

Lainaus Hayarigami

Totta. Esimerkiksi elokuvateatterissa suomalaiset tuovat ilmi tunteiden koko skaalan äänekkäästi etenkin nauramalla ja kirkumalla, mikä häiritsee kanssakatsojia.

Ei ole samoja kokemuksia. Lähinnä nauru on ainoa sekä ehkä kauheleffojen säikähdyskohtaukset. Mielestäni varsin ymmärrettäviä reaktioita, joita on turha yrittää hillitä. Kunhan ei vain tavan takia hommaa tee vaan ns. luonnollisesti niin en näe mitään ongelmaa. Syöminen, rapinat ja puhuminen on perseestä teatterissa mutta onneksi noita häiritsevästi harrastaa lopulta vähemmistö kävijöistä.

Lainaus Hayarigami

Japanilaiset ymmärtävät kunnioittaa toistenkin katselukokemusta olemalla hiljaa koko elokuvan ajan ja istumalla paikoillaan lopputekstienkin ajan, toisin kuin täällä, missä lapsellisesti noustaan penkistä, jutellaan ja peitetään näkymää valkokankaalle, kun itseä kiinnostava osuus loppuu - ei lainkaan ymmärretä, että jotkut saattaisivat oikeasti haluta nauttia elokuvan lopputeksteistä musiikkeineen ja kuvineen. Ja tämä on vain yksi esimerkki.

En sanoisi tätä tapaa "lapselliseksi" vaan enemmän länsimaalaisten kiireeksi ja ehkä itsekeskeisyydeksikin.

Harvassa leffan lopputeksteissä muuten on mitään kuvia. Itse jään yleensä nuo katsomaan ja harmittaa että ne niin usein on vain perustekstit. Peleissä on useimmiten mielenkiintoisempia "lopputekstejä" tarjolla.

Lainaus Hayarigami

Totta. "Suomalaisesta suoruudesta" monet tässä maassa tuntuvat olevan jopa ylpeitä, mikä on aivan käsittämätöntä. On niin hienoa kun sanotaan suoraan mitä ajatellaan! Eipähän tarvitse vastapuolen käyttää lainkaan aivojaan! Suorapuheisuus jos mikä tuntuu lapselliselta. Siinä missä esimerkiksi elokuvakutsusta kieltäytyvä suomalainen voi sanoa töksähtävästi "Ei", japanilainen sanoo "Se on vähän..." Kyllä minä ainakin kuulisin mieluummin jälkimmäisen vastauksen. Siitä ei jää normaalille ihmiselle mitään epäselväksi, mutta se on kuitenkin selvästi hienotunteisempi kuulijaa kohtaan.

En menisi sanomaan että suomalaiset ihan täysin suoraan sanoisivat töksäyttäen vaan enemmänkin suoremmin kuin vaikkapa monet muun maalaiset. Tutuille toki saatetaan sanoa suoraan, mitä itsekin arvostan mutta tuntemattomille osataan olla kyllä kohteliaita ja silti sanoa asia niin kuin se on eikä kierrellä. Itse en arvosta mitään kiertelemistä mutta asiaa ei silti tarvitse töksäyttää. On olemassa helppo keskitie, sanoa asia suoraan mutta ystävällisesti.

Kiertelystä tulee mieleen "nenän puuterointi" kun on asiaa vessaan. Miksei voi sanoa suoraan että "käyn vessassa"? Tuollainen kiertely on ihan ääliömäistä.

Lainaus Hayarigami

Tuotehyllyjen edessä tuotteita katsovan näkölinja saatetaan hyvinkin lävistää kulkemalla hyllyn ja katsojan välistä kuin katsoja olisi tyhjää ilmaa - Japanissa näkölinjan katkaiseva lähes poikkeuksetta kyyristyy ja tekee jonkinlaisen pahoittelueleen tiedostaen, että näkölinjan katkaiseminen aiheuttaa häiriötä katsojalle.

Eikö sekin ole huono tapa, että tavallaan "omii" koko käytävän katsellen tuotteita niin, ettei takaa pääse ohi ja on vähän kuin pakko mennä näkölinjan ohi? Kyyristely se vasta typerää olisikin.

Itse menen kyllä edestä ohi jos ei älyä jättää kulkuväylää. Minusta se kuuluu huomaavaisuuteen että tajuaa jättää tilaa muillekin. Miksi se käytävälle parkkeeraava on muka yhtään oikeutetumpi johonkin katselutilaansa kuin jokainen muu kulkemaan kaupassa?

Lainaus Hayarigami

Suomessa myös "anteeksi" tuntuu olevan vältelty sana - sitä ei usein vahingossakaan sanota, jos tönäistään toista - siinä missä Japanissa se on yksi yleisimmistä ihmisten käytössä olevista sanoista (joskaan ei ruuhkajunissa).

Tämä on kyllä totta. Itseltäkin tulee aina reaktiona se "oho".

Yleensä tulee kyllä pyydeltyä anteeksi jos on itse tekijänä, esim. ohittaessa kassajonon ilman ostoksia tai pyytäessä tilaa ostoskärryillä kulkiessa tms. Mutta jos tilanne tulee itselle yllätyksenä niin se on aina se "oho" ja homma on jo ohi. Ei siinä kyllä yleensä toinenkaan osapuoli mitään sano, ihan sama mikä se tilanne on ollut ja kumpi olisi anteeksipyytävän "asemassa".

Mutta sanoisin silti että erityisesti amerikkalaiset kyllä hokevat "sorrya" jatkuvasti ja joka paikassa, joten ei tuota voi yleistää koskemaan kaikkia ulkomaita (joita ne lainauksesi alunperin koskivat ja jotka sovelsit lähinnä Suomeen).