Hyvien pelien hinta
The Last of Us Part II on vihdoin nähnyt päivänvalon, ja lopputulos vaikuttaa olevan vuosien odotuksen arvoinen. Itse en ole teokseen vielä päässyt tarttumaan, mutta arvostelujen perusteella se näyttäisi olevan uraauurtava niin teknisesti, pelillisesti kuin emotionaalisestikin. Teemoillaan peli toki jakaa mielipiteitä, mutta itse en pidä sitäkään lähtökohtaisesti huonona asiana.
Meidänkin lehtemme sivuilla uutisoitiin kuitenkin alkuvuodesta siitä, millaista hintaa moisesta jäljestä Naughty Dogilla maksettiin. Julma työtahti ja loputtomat päivät piinaavat kaikenkokoisia pelistudioita muutaman hengen indiepuljuista AAA-jättiyrityksiin, mutta valitettavasti suorituspaineet kasvavat aina sitä mukaa mitä suurempia summia projektissa on kiinni. Pelinkehittäjien henkinen ja fyysinen terveys on toissijainen huolenaihe, kun deadlinet painavat päälle, vaikka näin ei missään nimessä pitäisi olla.
Keväällä tämä vaikutti vielä itsestäänselvyydeltä, mutta pelin julkaisu näyttäisi pyyhkineen pöyristyksen kuluttajien mielestä. Lompakolla äänestäminen on unohdettu, ja The Last of Us Part II on itse asiassa myynyt nopeammin kuin yksikään aiempi PlayStation 4 -yksinoikeus. Mediakin on mestariteoksen edessä ilosta ja ällistyksestä sekaisin, ja kaikista tuomitsevista uutisotsikoistamme huolimatta peli komeilee meidänkin kannessamme – vieläpä tuplana.
The Last of Us Part II valikoitui tämän numeron keulaan tietenkin samasta yksinkertaisesta syystä, jonka johdosta se on tehnyt tiensä jo miljooniin olohuoneisiin: se on ehdottomasti ansainnut menestyksensä. Pätsissä syntyi lopulta timantti, ja olisi oikeastaan omanlaisensa tragedia, jos sen kehittäjät eivät epäinhimillisen työrupeaman päätteeksi saisi palkkiotaan huikeiden arvostelujen ja päätähuimaavien myyntikäyrien muodossa.
Vastuu painaa silti kivenmurikkana selkärepussa, vaikka siltä sulkisikin silmänsä. Ennen kuin 18-tuntiset työpäivät alkavat näkyä studioille muutenkin kuin täysinä arvostelukymppeinä, ei rikkinäistä järjestelmää nimittäin ole syytä korjata. Tapojen parantaminen ei selkeästi ole meille raadannan hedelmistä nauttiville kuitenkaan yhtään sen helpompaa, enkä itsekään osaa ratkaista ongelmaa, vaikka tiedostan tarpeen muutokselle. Siksipä pahoin pelkäänkin, että alati parempien pelikokemusten perässä olemme ajaneet pelialan niin hurjaan noidankehään, ettei pois pääse kuin radalta suistumalla. En osaa ennustaa, kuinka se tulee lopulta tapahtumaan, mutta tällä tiellä tuskin voimme loputtomiin jatkaa.
Johanna Puustinen,
Pelaaja-lehden päätoimittaja
Pääkirjoitus on julkaistu nyt kaupoissa olevassa Pelaaja-lehden heinä- ja elokuun numerossa 213.