Oikea mielipide: Sensuuri on pelaajien parhaaksi / Blogit / pelaaja.fi

Oikea mielipide: Sensuuri on pelaajien parhaaksi

20.07.2019 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
13
Oikea mielipide: Sensuuri on pelaajien parhaaksi

Yhdeltäkään pelinkehittäjältä on tuskin jäänyt viime vuosina huomaamatta, että sensuuri on vuorenvarma tapa hankkiutua pelaajien silmätikuksi. Etenkin itsesensuuri, pelinkehittäjän pyrkimys tukea tietynlaisia asenteita pelinsä sisällön kautta, koetaan jostain syystä suureksi rikokseksi pelaavaa yleisöä kohtaan. Tähän on silti ryhtynyt Gears of War -sarjaa kehittävä The Coalition, joka ilmoitti tällä viikolla päätöksestään jättää tupakointi kokonaan pois peleistään.

Päätös on monella tapaa sosiaalipoliittinen, joten siitä noussut kohu ei yllätä. Sitä edelsi tupakoinninvastaisen Truth Initiative -järjestön lobbausprojekti, eikä sitä ole edes pyritty esittämään minään muuna kuin tietoisena yrityksenä alleviivata tupakoinnin tarpeettomuutta ja haitallisuutta. Taustalla vaikuttavat myös studiopomo Rod Fergussonin omat asenteet tupakoitsijoita kohtaan: mies nimittäin menetti isänsä paheelle jo leikki-ikäisenä.

Retoriikkaa kohun ympärillä on ollut kuitenkin erityisen jännittävää seurata, sillä se eroaa aihepiiriltään monista viime aikojen seksuaalisväritteisistä sensuuritapauksista oleellisesti. Siinä missä lyhyistä hameenhelmoista ja antavista kaula-aukoista nautitaan lähes universaalilla tasolla, harva kykenee vakavalla naamalla väittämään tupakoinnin olevan harmiton tapa. Pelaajien on pitänyt keksiä uudenlaisia perusteita pöyristykselleen, ja samassa väittely on kääntynyt päälaelleen. Kevytmielisiä tissifantasioitaan aiemmin puolustaneet penäävät tällä kertaa realistisempia hahmokuvauksia, joihin kuuluvat oleellisesti myös ihmiseläimen paheet nikotiinista alkoholiin.

Itse olen ollut absolutisti koko elämäni, joten en välttämättä kaipaa juuri päihteitä peleihini, mutta voin allekirjoittaa ajatuksen yleisemmällä tasolla. Videopelit ovat mielestäni varsin oivallinen formaatti vaikeiden aiheiden käsittelyyn. Pelinkehittäjistä on tullut viime vuosina rohkeampia raadollisen realismin suhteen, ja nykypäivän pelihahmoilla on mielenterveysongelmia, riippuvuuksia ja luonnevikoja siinä missä meillä muillakin. Marlborokin sopii kieltämättä sotatraumoista kärsivän antisankarin korvan taakse kuin nenä päähän.

Tarinankerronnassaan Gears of Warkaan ei kavahda synkkiä virtoja, mutta en ole varsinaisesti vakuuttunut siitä, että tupakointia pystyttäisiin sarjassa esittämään kovin todenmukaisesti. Pelin trailereilla muskelimiehet ja -naiset teloittavat alieneita sarjatulella ja rokki soi, ja sikaria tulitaistelun tiimellyksessä pureva sankarisoturi olisi juuri sellaista paheiden ihannointia, mitä studio pyrkii päätöksellään välttämään. Yksikään nuori ei varmastikaan alkaisi tupakoida juuri tämän kiiltokuvan vuoksi, mutta The Coalition on päättänyt olla kantamatta korttaan ryhmäpaineen kekoon.

Vaihtoehtona moiselle olisi toki pelaajien peräänkuuluttama ääriraadollinen realismi, mutta tässä yhteydessä se todennäköisesti näyttäisi aivan toisenlaiselta, kuin moni päässään kuvittelee. Vai tahtoisitko sinä todella omaan toimintarämistelyysi varoittavan välinäytöksen, missä keuhkoahtaumatautinen päähahmo pysähtyy nurkan taakse yskimään kesken kaiken? Eivät Gears of Warin kehittäjätkään, ja siksi heidän päätöstään tulisi tällä kertaa mukisematta kunnioittaa.

Johanna Puustinen

Kommentit

Käyttäjän Arskaa kuva
Arskaa

Loputon ihmisten/olentojen teurastus on ok, mutta tissit tai körssi jos vilahtaa ruutuun, niin nousee meteli.

Käyttäjän Tunna kuva
Tunna
Lainaus

Vai tahtoisitko sinä todella omaan toimintarämistelyysi varoittavan välinäytöksen, missä keuhkoahtaumatautinen päähahmo pysähtyy nurkan taakse yskimään kesken kaiken?

Toimi se ainakin Metal Gear -sarjassa. Tupakan terveyshaitat oli tehty pelimekaniikkojen ja keskustelujen kautta ilmeisiksi, eikä kukaan katsonut Snaken tupakointia ikinä hyvällä. Nelosen läpi yskittyään Snake jopa päättää lopettaa tupakoinnin, vaikka elinaikaa on muista syistä jäljellä enää kuukausia.

Mutta samaa mieltä, parempi sensuroida koko ikävä aihe pois jos sitä ei osaa/ halua käsitellä hyvin.

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death

Mitenkä olisi varoittavan välinäytöksen sijaan hahmo jolla on todettu keuhkosyöpä, joka palaa sotatantereelle koska ei halua kuolla sairaalan pedille? Viihteen osalta ollaan menossa siihen ettei millään hahmolla saa olla enää paheita koska vuonna 2019 kaikki pelit on jälleen vain lapsille.

Gears of War on tämän tupakoimattomuuden kanssa todella outo tapaus, sillä tupakointia ei sarjassa juuri ollut, joten miten voidaan sensuroida jotain jota ei ole ollut alunperinkään?

Judgement ei hirveästi arkaillut tupakoinnin suhteen, sillä päähahmolla oli palava sätkä huulessa jo aloitusvalikossa ja pelin sisällä röökiä sai käryttää tupakkahuoneissa ja sillä taisi olla positiivisia vaikutuksia (ei tosin tullut käytettyä, nostikohan se EX-mittaria tai jotain).

Mitä enemmän näitä checkboxeja siitä mitä ei saa näyttää ilmaantuu peleihin sitä tylsemmäksi hahmot muuttuvat ajan myötä. Sotatraumoista kärsiviä antisankareita tulevaisuudessa tuskin on, sillä kontekstilla ei tunnu olevan enää nykypäivänä väliä vaan ihannoinniksi lasketaan kaikki koska riskejää ei enää haluta missään asiassa ottaa.

Gears of War 5 tupakoimattomuus tuntuu kuitenkin laskelmoidusti tahallisesti nostetulta kohulta, koska tupakointi ei ole ollut (ainakaan isosti) esillä sarjassa ennenkään.

Käyttäjän Refloni kuva
Refloni
Lainaus

Vai tahtoisitko sinä todella omaan toimintarämistelyysi varoittavan välinäytöksen, missä keuhkoahtaumatautinen päähahmo pysähtyy nurkan taakse yskimään kesken kaiken?

Tahtoisin. Tuo voisi olla loistava vitsi, kunhan sitä ei hierota pelaajan naamaan. Jostakin sivuhuoneesta löytyy tupakkaa, josta voi vetää halutessaan sauhut, ja tämä johtaa yskimiseen, pihisemiseen ja heikompaan kuntoon seuraavassa taistelussa.

Kuitenkin niin että jos jättää polttamatta niin juttu ohitetaan ilman mainintaa, eikä sankari ala esimerkiksi saarnaamaan tupakoinnin vaaroista voitettuaan taistelun terveen ihmisen perikuvana.

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine

Tupakan poisjättäminen ihan ok, vaikka tavallaan se nyt sopi tuohon Gears of Warin machoiluun. Itse en ole koskaan tupakkaa tai alkoholia edes maistanut, mutta minusta niiden käyttöä saa toki näkyä joko perustellusti tai sitten jos se sopii hahmojen imagoon. Esimerkiksi Deadly Premonitionin päähenkilölle sauhuttelu sopi hyvin, vaikka suhtaudun tupakointiin muuten äärettömän turhana ja typeränä touhuna.

En kuitenkaan siitä pitäisi, että esim. vanhoista leffoista poistettaisiin syöpäkääryleet digitaalisesti tai jotakin muuta poistettaisiin, joka on ollut osa silloista ajankuvaa.

Käyttäjän Bronttosaur kuva
Bronttosaur

Isolla kädellä olen sitä mieltä että sensuuri on aina ja kaikkialla pahasta. Mutta se että yleisö valittaa pelintekijöiden päätöksistä toteuttaa asiat on vielä typerämpää. Nään pelintekijät taiteilijoina joilla on täysi valta omiin teoksiinsa. Se että päättääkö poistaa tupakan pelistään ei kuulu sen koommin kuluttajalle kuin valtion virkamiehellekkään. Ja jos sen takia polttaa päreensä voi aina olla ostamatta peliä.

Käyttäjän partajeesus kuva
partajeesus

Kaikki gearsit on tullut pelattua enkä edes muista, että joku niissä olisi sauhutellut.
Ilmeisesti tuo on sitten vaan ollut niin luonnollinen osa hahmoa, että on sen takia mennyt huomaamatta ohi.

Käyttäjän Luffymcankka kuva
Luffymcankka

Parasta mitä tupakalla peleissä on tehty on MGS4. Pelin Loading screeneissä Snake tupakoi ja samalla varoitetaan tupakoinnin terveyshaitoista. Snake tosin kerää tumppinsa metalliaskiin, mitä en ole IKINÄ NÄHNYT KENENKÄÄN TEKEVÄN (en pahoittele caps lockia). Ymmärrän että harva meistä suorittaa hiippailutehtäviä, mutta ei niitä tumppeja kuulu maahan viljellä. Lisäksi pelin lopussa Snake lopettaa tupakoinnin.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Ihmettelin ja täten kai puolustelin tupakoinnin näkyvyyttä (järkevästi syystä toki eikä vain hahmon "cooliksi" tekemiseksi) mutta en ole silti samaa porukkaa, joka itkee tissivakojen ja tissien pienentämisten vuoksi. Ärsyttävää niputtamista siis tuon suhteen.

Lainaus

Vai tahtoisitko sinä todella omaan toimintarämistelyysi varoittavan välinäytöksen, missä keuhkoahtaumatautinen päähahmo pysähtyy nurkan taakse yskimään kesken kaiken?

Voisi kysyä, että onko tällaisen kysymyksen esittäjä sattunut pelaamaan erästä isoa peliä, jonka loppupuoli meni sairaalla pelihahmolla vaikertaessa. En sano että siitä hirveästi olisin pelillisesti pitänyt mutta tarinallisesti oikein toimiva juttu.

Käyttäjän Vaapukkamehuw kuva
Vaapukkamehuw

Seuraavaksi voitaisiinkiin puuttua roskaruokaan ja muihin herkkuihin videopeleissä. Varmasti jokaisella on vähintään yksi sukulainen, joka on kuollut diabetekseen tai muuten vain kärsinyt ylipainon ja vähäisen liikunnan aiheuttamista sairauksista.