Tammikuun pääkirjoitus: Aito kymmenen pisteen arvosteluasteikko / Blogit / pelaaja.fi

Tammikuun pääkirjoitus: Aito kymmenen pisteen arvosteluasteikko

10.01.2020 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
51
Johanna Puustinen, päätoimittaja

Pääkirjoitus on julkaistu nyt kaupoissa olevassa Pelaaja-lehden tammikuun 2020 numerossa 207.

Pommikuu

Päätoimittajaksi astumiseni jälkeen olen joutunut pohtimaan monia edeltäjieni tekemiä linjauksia kriittiseltä kantilta. Moni asia on muuttunut jo parissa kuukaudessa: vanhat ja kulahtaneet vakiopalstat ovat saaneet lähteä, digilehti taas on toivottavasti tullut jäädäkseen ja Pokémon nähtiin viime kuussa kannessa ensimmäistä kertaa koskaan.

Vielä kuitenkin riittää suuntaviivoja, jotka kaipaavat tarkistusta, jos eivät suoranaista mullistusta. Yksi näistä on arvosteluasteikko, jota lehdessä käytämme. En alun perin kokenut tarvetta kajota arvostelupolitiikkaamme, mutta tässä kuussa kissa on kiivennyt omatoimisesti pöydälle. Tammikuu on toki aina surkeaa aikaa pelirintamalla, mutta tämän numeron arvioiden keskiarvo on niin matala, että kuun kauheinta peliä koristavalle pommimerkille oli vaikea valita vastaanottajaa.

Poikkeuksellinen pommikuu ei kuitenkaan ole ainoa syy sille, että arvosanat joutuivat syyniin. Tiesittekö, että arvosteluja koostavan Metacritic-sivuston mukaan Pelaaja rankaisee pelejä kuukaudesta toiseen rajummin kuin kansainvälinen media? Antamamme arvosanat ovat Metacriticin keskiarvon alapuolella 70 prosenttia ajasta, mikä kuulostaa ainakin paperilla melko hurjalta.

Asian kanssa tovin kipuiltuani totesin kuitenkin, ettei kyse ole kohdallamme yltiömäisestä kyynisyydestä, vaikka niin voisi erehtyä kuvittelemaan. Pelaajalla on nimittäin käytössään aito kymmenen pisteen arvosteluasteikko, jonka koko skaalaa tekijäkaartimme on koulutettu käyttämään. Viiden pisteen peli on lehdessämme vielä keskitasoa, ja numerot kahdeksikosta eteenpäin on varattu poikkeuksellisen hyville peleille.

Tästä huolimatta tuntuu siltä, että jopa seitsemän pisteen arviota pidetään toisinaan kuolemantuomiona tietynlaisissa piireissä, vaikka lehtemme kertoo selkosuomella seiskan pelin olevan vielä takuuvarmaa viihdettä. Arvosana-asteikkojen kärkipainotteisuus lieneekin suurin syy siihen, miksi moni pelimedia on viime vuosina luopunut niistä kokonaan. Sen sijaan, että tiskiin lyötäisiin mielipiteitä jakavaa matematiikkaa, halutaan ajatella, että arvostelu itsessään on niin informatiivinen, että johtopäätös voidaan luottaa lukijalle itselleen. Aate on kaunis, ja valehtelisin jos väittäisin, etten ole itse punninnut juuri tätä vaihtoehtoa. Luotan toimittajiemme kykyyn perustella mielipiteensä kriittisesti ja tarjota lukijalle arvoa myös tekstimuodossa.

Samalla koen kuitenkin, että arvosanassa itsessään voi olla paljonkin eri sävyjä eritoten hyvään tekstiin yhdistettynä. Esimerkiksi neljän ja kuuden pisteen peleillä voi olla enemmän eroa kuin päällepäin arvaakaan. Kahdeksikko voi pudota pelkkien bugien vuoksi kuuteen pisteeseen, mutta neljän pisteen teoksessa on jo sen verran perustavanlaatuista vikaa, ettei sitä pelasta kauneinkaan koodi. Jokin toinen tulkinnanvaraiseen suositussysteemiin siirtynyt media saattaisi antaa kummallekin pelkän alapeukun, ja se on minusta monin tavoin numeroakin mustavalkoisempi viesti lukijalle, joka vain silmäilee arvostelut läpi.

Tuskailutuokion päätteeksi tulin siis siihen tulokseen, että Pelaajan pisteytys on hyvä juuri tällaisenaan. Olemme kenties tiukkoja mutta myös tasaisen reiluja kaikille omien ansioidensa mukaan. Aidosti hyvät pelit erottuvat lehtemme sivuilla edukseen, ja puutteellisillekin riittää tarpeeksi skaalaa erottelemaan keskitason tapaukset oikeasti toivottomista. Paremmin eivät asiat voisi olla.

Johanna Puustinen,
Pelaaja-lehden päätoimittaja

 

Kommentit

Käyttäjän Jon Bon Gorbatsov kuva
Jon Bon Gorbatsov
Lainaus Haerski

Itse vaihtaisin pisteet ihan suosiolla perinteikkääseen viiden tähden skaalaan ja ilman mitään puolikkaita tähtiä.

Tämä olisi hyvä siirto, kun pisteytys on jo käytännössä "Viisi tähteä kerrottuna kahdella". 3/5 on selvästi mukiinmenevä teos, mutta 6/10 pistää miettimään onko asteikon alapää 1/10 vaiko koulusta tuttu 4/10.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Pelaajan asteikon ongelma on ehkä enemmänkin siinä, että muut käyttävät asteikkoja, jotka ovat yleisempiä tai lähempänä yleisiä asteikkoja, jotka ovat laajemmin ihmisillä jo tajunnassa. Tästähän kertoo jo sekin, että Pelaajan arvostelut tarvitsevat sen "lukuohjeen", josta itsekin olen useamman kerran tarkistanut että mitä se mikäkin numero taas tarkoittikaan. Voisihan se opetella ulkoakin mutta jos koulusta lähtien on oppinut jonkun arvosteluskaalan, niin en ihmettele jos se, tai sen tapainen (jota myös Pelit-lehden 40-100 on), on helpompi valinta jo ymmärrettävyyttä ajatellen.

Pelaaja ui vastavirtaan ja siitä voi tulla ongelmia. Osaan itse tuota lukea koska siihen tulee ohje mukana mutta onhan se toisaalta vähän turhaa kauhoa vastaan. Erityisesti kun moni on argumentoinut mm. sen puolesta että Pelaajankin asteikossa niitä turhia numeroita on, joita ei edes välttämättä "ohjesivu" selvennä, kuten Haerski kirjoitti.

Pärjään itse nykyiselläkin mutta ohjesivu pitää välillä lukea ja usein myös tarkistaa kun peli saa jonkun tietyn numeron: "jaa, mitä se vitonen nyt tarkoittikaan?". Ei tarvitsisi jos olisi vaikka ne kouluarvosanat. Menisi joko 4-10 tai 0-5 koska molempia käyttävissä ahjoissa olen ollut. Tämän kautta myös viiden tähden systeemi olisi ymmärrettävämpi vaikka se tosiaan merkitsisi myös sitä, että tekstissä olisi hyvä tuoda ilmi tarkemmin pelin arvo. Usein itse kyllä perustankin oman näkemyksen enemmän tekstiin sekä omiin vaikutelmiin pelikuvasta kuin puhtaasta loppuarvosanasta.

Lainaus

--kuun kauheinta peliä koristavalle pommimerkille oli vaikea valita vastaanottajaa.

"Kuun kauheinta"? Siis mitä? Eikö pommi-merkkiä voi saada jokainen sen arvoinen peli yhtä lailla kuin pelaajan valintaakin? Eihän missään "kuukauden pommipeli"-hommassa ole mitään järkeä jos pommin arvoisia teoksia on useita. Oletin että merkki on nimenomaan varoitus ja se varoittaisi aina kun on tarvetta eikä olisi valikoitu johonkin kuukauden pahimpaan tapaukseen.

Annatteko pommin myös väkisin vaikka kuukausi olisi täynnä pelkkää timanttia, ihan koska on pakko olla "kuukauden pommipeli"?

Lainaus frozen

Ei kait kukaan osta peliä pisteiden perustella vai onko oikeasti ihmisiä jotka katsoo vain pisteitä ja ostaa sen perustella

Todellakin on ihmisiä, jotka menevät joko massan tai numeron perässä sen enempää itse miettimättä. Metacritickin on hyvä orja mutta huono isäntä.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus Angel of Death

5 tähden arviolla jo 3 tähden pelit olisivat itselleni aivan liian suuria riskejä koska ne voisivat olla mitä tahansa väliltä 6-8, tällä hetkellä kaikki kelpaa seiskasta ylöspäin.

7 ja 8 kyllä kääntyy näillä opeilla luonnollisimmin 4 tähdeksi, jos seiskan luvataan olevan jo "takuuvarmaan viihdettä". 3 tähteä kattaa ne kyseenalaisemmat arvosanat 5/10 ja 6/10.

Nähdäkseni tässä ei mikään edes merkittävästi muutu, vaan arvosanat voidaan yhdistää sellaisenaan seuraavalla tavalla:

1 tähti = 1/10 tai 2/10
2 tähteä = 3/10 tai 4/10
3 tähteä = 5/10 tai 6/10
4 tähteä = 7/10 tai 8/10
5 tähteä = 9/10 tai 10/10

Osaatko sinä sanoa mikä tarkalleen ottaen on 7 ja 8 pelien ero? Minulla ei ole pienintäkään hajua. "Takuuvarmaan viihdettä" ja "Tästä pitäisi ottaa mallia" ei juuri auta asiaa.

Käyttäjän Erkkade kuva
Erkkade

Tuo siirtyminen elokuvista tuttuun viiden tähden arvosteluasteikkoon olisi kyllä hyvä ratkaisu, sillä se poistaisi monien mainitsevat turhat numerot välistä. Niin kuin Haerski kirjoitti, mitä eroa on seiskalla ja kasilla, kun asteikko on niin laaja? Pelaaja-lehden selitykset numeroille ovat todella hämäriä ja väkisin keksittyjä: ”Arki ja tunnit katoavat”? Kuinka moni lukija ymmärtää kutosen nähdessään että peli on ”Pelaamisen arvoinen” tai että vitosen peli on ”Keskinkertainen”? Jos lukija ei ole yhtään perehtynyt Pelaaja-lehden arvosteluskaalaan, tulkitsisi lukijat nämä teokset roskaksi. Kuinka monelle pelille Pelaaja-lehti on edes antanut vitosen vaikka todella monet pelit sen olisi ansainneet, koska ovat keskinkertaisia? Herää kysymys: noudattavatkohan itse arvostelijatkaan tuota outoa 1-10 skaalaa?

Mutta kaiken kaikkiaan oikein hyvää keskustelua täällä ja hyviä pointteja ihmiset tuovat esille, vaikka pääkirjoituksessa taas ylistettiin oma systeemi ainutlaatuiseksi ja toimivaksi. Toimituksen sopisikin hieman miettiä uudelleen pisteytystä tämän keskustelun tiimoilta ja kuten Haerski aikaisemmin sanoi: ”Ehkä tätä olisi kannattanut kysyä myös lukijoita, ennen kuin asiasta tehtiin päätöksiä?”

Käyttäjän Johanna Puustinen kuva
Johanna Puustinen

Mitä saan irti tästä on se, että pikemminkin arvosanat selittävä avain on uusimisen tarpeessa! Meillä kyllä on omien korviemme välissä, mitä kukin numero edustaa, mutta selkeästi tuo ohje ei ole hyödyllinen lukijalle. Otetaan työn alle ensi numeroa varten!

Käyttäjän Erkkade kuva
Erkkade

Ongelma ei ole mielestäni pelkästään arvosanat selittävä avain, vaan koko 1-10 skaala, jossa on turhia numeroita välissä. Kuten Zappan hyvin kirjoitti, olemme tottuneet koulusta asti 4-10 skaalaan, jonka ymmärrämme hyvin ilman mitään ohjeita ja selityksiä. Pelaaja-lehti tarvitsee tuon selittävän avaimen numeroineen, koska kukaan ei muuten ymmärtäisi, mitä numero tarkoittaa. Tuo numerot selittävä avain on turha, jos mentäisiin ihan kouluarvosanoilla.

Mitä perheen äiti ajattelee kun hän suunnittelee ostavansa pelin omalle Petterilleen? Hän katsoo Pelaaja-lehden sivuilta, että tuo peli sai 7. Näin hän päättääkin olla ostamatta peliä, koska sehän on keskinkertainen numero, eikä hyvä tai erinomainen. Mutta perheen äidin onkin tiedettävä ja osattava katsoa arvosanat selittävä selitys sivuilta, että ymmärtäisi, että arvosana 7 onkin Pelaaja-lehdelle ”Takuu varmaa viihdettä”. Ihmiset jotka eivät vähääkään jaksa tai tiedä Pelaaja-lehden outoa skaalaa 1-10, onkin ihan pihalla mitä yksinkertainen numero 7 tarkoittaa.

Vaikka vaihtaisitte arvosanojen selitykset parempiin ja kuvaavampiin, ongelma silti säilyy. Perheen äidin on osattava lähteä etsimään avaimia numeroille jostain, tai muuten hän tulkitsee numerot kouluarvosanoin, eli 7 onkin keskinkertainen, vaikkei Pelaaja-lehti sitä tarkoittanut.

Pelaaja-lehti painii numeroiden kanssa jossain ihan omassa todellisuudessaan, ilman että tavalliset tallaajat ymmärtäisivät, mitä arvosanat tarkoittavat. Kryptistä lukuohjetta arvosanoille ei tarvitsisi lainkaan, jos arvosanat olisivat koko kansan ymmärrettävissä, joko kouluarvosanoin tai viiden tähden systeemillä. Nämä arvosanat ihmiset tuntevat ilman kryptisiä selityksiä.

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death
Lainaus Haerski

[quote="Angel of Death"]5 tähden arviolla jo 3 tähden pelit olisivat itselleni aivan liian suuria riskejä koska ne voisivat olla mitä tahansa väliltä 6-8, tällä hetkellä kaikki kelpaa seiskasta ylöspäin.[/quote]
7 ja 8 kyllä kääntyy näillä opeilla luonnollisimmin 4 tähdeksi, jos seiskan luvataan olevan jo "takuuvarmaan viihdettä". 3 tähteä kattaa ne kyseenalaisemmat arvosanat 5/10 ja 6/10.

Nähdäkseni tässä ei mikään edes merkittävästi muutu, vaan arvosanat voidaan yhdistää sellaisenaan seuraavalla tavalla:

1 tähti = 1/10 tai 2/10
2 tähteä = 3/10 tai 4/10
3 tähteä = 5/10 tai 6/10
4 tähteä = 7/10 tai 8/10
5 tähteä = 9/10 tai 10/10

Osaatko sinä sanoa mikä tarkalleen ottaen on 7 ja 8 pelien ero? Minulla ei ole pienintäkään hajua. "Takuuvarmaan viihdettä" ja "Tästä pitäisi ottaa mallia" ei juuri auta asiaa.

Peleissä on huomattavasti enemmän arvosteltavia alueita kuin elokuvissa, esimerkiksi kahdesta samantyylisestä pelistä tulee taatusti valittua se pistettä parempi, koska se teki jotain paremmin. Graafinen ulkoasu, vähemmän bugeja, parempi tarina tai jotain vastaavaa minkä ansiosta peli sai pisteen enemmän.

Viiden tähden asteikko on itselleni myöskin täysin tuntematon, lähes kaikki seuraamani pelimediat käyttävät joko 40-100, 0-100, 4.0-10.0 tai 0.0-10.0 tai vastaavia asteikkoja. En tosin seuraa elokuva-arvosteluja kovinkaan paljon, IMDB ja Metacritic on tullut tutuksi, toisaalta vältän 5 tähden asteikkoja käyttäviä medioita (en ole tosin noita juuri nähnyt nykypäivänä) koska en pidä niistä.

Kyllähän "kääntäminen" 5 tähdestä onnistuu, mutta mieluummin näkisin arvosanat suoraan ilman laskutoimituksia. Tämä on tietysti mieltymys joka itselleni on muovautunut lähes ainoastaan numeroarvoilla tehtyjä arvioita seuraamalla. 5 tähden skaala on mielestäni jo niin pieni että yhtä hyvin voisi typistää kolmeen, huono, keskiverto, hyvä.

Käyttäjän kukkomestari kuva
kukkomestari

Kovasti täällä rummutetaan ja ylistetään peruskouluoppien puolesta, "kun sielläkin on 4-10 asteikko". Jos peruskouluja on kukaan oikeasti käynyt, niin pitäisi jo sillä kuuluisalla maalaisjärjelläkin ymmärtää, että skaalalla 4-10, arvosana 7, ei ole sama, kuin se taas olisi asteikolla 1-10.
En tahdo millään uskoa, että kukaan kommentoinneista oikeasti joutuu lunttaamaan arvosanojen avaimia päästäkseen kärryille arvostelusta?

Periaatteessa arvosanat selittävä avain voi olla jopa turha/tarpeeton (tai no lehden lukijakunnan kommenttien perusteella sittenkin näyttää olevan?)..... mutta jos jotain pelaaja lähtee tämän artikkelin kommentoijien perusteella muuttamaan, niin sitten sitä avainluetteloa, eikä arvosteluasteikkoa.

Enkä tahdo ymmärtää, että mikä elämän ja kuoleman kysymys on se, että täytyy konkreettisesti kiteyttää 7 ja 8 pelit, sekä erot niiden välillä. Ihan yhtälailla asteikolla 1-5 voisi urputtaa, että mikä nyt on ero neljän ja viiden tähden pelillä?
Vedetäänkö saman tien asteikolla 1-3? Huono peli, ok peli, ja hyvä peli? Tai sitten peukku ylös/alas.

Luulen että täällä on äänekäs vähemistö motkottamassa asiasta, kuten epic storen suhteen. Jos lehdessä aiotaan joskus haaskata viikon kysely vaikka arvosteluasteikkojen ympärille, niin voi lopputulos yllättää täälläkin kommentoinneita.

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine
Lainaus Erkkade

Saisitte vaihtaa asteikon samanlaiseksi 4:sta 10:iin kuin muillakin pelimedioilla, kuten Pelit-lehdellä on 40-100.

Eikös Pelit arvioi juuri 0-100 asteikolla? En ole ainakaan huomannut muutosta, kun siellä on alle 40 pistettäkin annettu vuosien aikana.

Ja mitä tulee pisteisiin, itse pidän eniten 0-100 -asteikosta juuri sen monipuolisuuden takia. Olen aina tottunut itsekin niin pelit arvioimaan mielessäni, en koskaan 1-5 tai 1-10. Ehkä vähän tyhmää näin sanoa, mutta tunsin nuorempana Pelaajan vanhan 1-5 palloarviot ja nykyisekin 1-10 -asteikon sellaisena köyhänä ja epäkiinnostavana.

Pelaajan asteikko on lehden oma ja ymmärrän tuon 7-pisteen pelien ongelman. Itsekin luulin pitkän aikaa seiskan pelejä kehnoiksi, kun oli tottunut Pelitissä 70 pistettä tarkoittavan kehnoa peliä.

Luen aina kaikki lehden arvostelut sanasta sanaan. Ehkä jokin muu tapa tiivistää arvosana numeroin tai visuaalisesti voisi ollakin paikallaan nyt kun uusi vuosikymmen alkoi ja tuore päätoimittaja aloitti tehtävänsä. Vaikka tähtiasteikko on minusta laiha ja liitän sen vain leffoihin, voisi se äkkiseltään olla ok muutos Pelaajan arvostelut ovat mielestäni lehdessä huomattavasti pienemmässä roolissa kuin Pelitissä esimerkiksi, joten muutos ei olisi häiritsevä.

Lainaus Haerski

Itse vaihtaisin pisteet ihan suosiolla perinteikkääseen viiden tähden skaalaan ja ilman mitään puolikkaita tähtiä. Sen asteikon ymmärtää jokainen vaikka ilman selityksiä: 1. Roskaa, 2. Huono, 3. Kohtalainen, 4. Hyvä, 5. Erinomainen.

Minute tuo on mennyt aina näin: 1. Roskaa, 2. Keskinkertainen, 3. Hyvä, 4. Erinomainen, 5. Mestariteos.

Eli tässäkin on ihmisillä erilaisia tulkintoja. Omani perustuu aikoinaan Savon Sanomien Marko Ahosen asteikkoon, joka oli muistaakseni näin perusteltu vuosikymmeniä sitten.

Käyttäjän Johanna Puustinen kuva
Johanna Puustinen

Ai niin! Pommeja ja Pelaajan valintoja ei jaeta väkipakolla joka kuukausi, mutta yleensä vain yksi kutakin kuussa, vaikka ehdokkaita olisikin enemmän. En ole tätä linjausta itse ollut tekemässä, mutta oletan, että tällä on nimenomaan pyritty alleviivaamaan kunkin numeron karseinta tai kultaisinta tarjontaa.