17-vuotias nuori pidätettiin GTA VI -tietomurrosta epäiltynä

Rockstar Gamesin ja Uberin hakkeroinnista epäilty nuori pidätettiin Oxfordshiressä.

24.9.2022 06:00

Lähteet kertovat poliisin pidättäneen Grand Theft Auto VI -tietomurrosta epäillyn hakkerin Isossa-Britanniassa.

Lontoon poliisi kertoo pidättäneensä torstai-iltana 17-vuotiaan nuoren hakkeroinnista epäiltynä. Toimittaja Matthew Keysin mukaan kyseistä henkilöä epäillään sekä Rockstar Gamesiin että kyytipalveluyhtiö Uberiin kohdistuneesta tietomurrosta. Keys kertoo saaneensa lähteiltään tiedon, jonka mukaan pidätys tehtiin yhdessä Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI:n kanssa tehdyn tutkinnan jälkeen.

Rockstar Gamesin tietomurto tuli julkisuuteen viime viikonloppuna. Tuolloin verkkoon vuodettiin mittava määrä aineistoa keskeneräisestä GTA VI -pelistä. Vuodettujen videoiden ohella Rockstar Gamesilta väitettiin varastetun myös tulevan Grand Theft Auton lähdekoodia ja testiversio.

Kehittäjä Rockstar Games vahvisti tietomurron alkuviikosta. Studio ei kuitenkaan vahvistanut tarkempia tietoja varastetuista tiedoista. Kyytipalveluyhtiö Uber taas kertoi uskovansa Rockstar Gamesin tietomurron taustalla olleen aikaisemmin siihen kohdistuneen tietomurron tekijän. Uber kertoi myös tekevänsä yhteistyötä FBI:n kanssa tietomurron tutkinnassa.

Lähde: MatthewKeysLive@Twitter

Lisää luettavaa