Amazon on paljastanut kehittävänsä uuden The Lord of the Rings -massiivimoninpelin.

Amazon Games ja ruotsalaisen Embracer Group -yhtiön omistama Middle-earth Enterprises ovat paljastaneet tehneensä sopimuksen uuden pelin kehittämisestä. Amazon Gamesin julkaisemasta pelistä paljastettiin vain niukasti ennakkotietoja, mutta luvassa on kirjallisuuden maailmasta tuttuja tarinoita pelimuotoon sovitettuna.

Tiedotteen mukaan uusi The Lord of the Rings -projekti on Keski-maahan sijoittuva avoimen pelimaailman massiivimoninpeliseikkailu. Pelin kerrotaan käyttävän lähdemateriaalinaan J.R.R. Tolkienin kirjoja, kuten Hobittia ja Taru Sormusten Herrasta -trilogiaa.

Pelin kerrotaan olevan varhaisessa kehitysvaiheessa. Pelin kehitystyön vetovastuun on ottanut Amazon Games Orange County, joka tunnetaan Amazonin New World -massiivimoninpelin kehittäjänä. Uuden pelin kerrotaan olevan työn alla pc:lle ja konsoleille.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Amazon yrittää sovittaa The Lord of the Ringsiä massiivimoninpelin muotoon. Yhtiö työsti verkkopeliä yhdessä kiinalaisen Tencentin kanssa vielä reilut pari vuotta sitten, mutta kehitystyö jäi kesken yhtiöiden erimielisyyksien vuoksi.

Lähde: Amazon Games

Lisää luettavaa