Amazonin Taru Sormusten Herrasta -massivimoninpeli peruttiin Amazonin ja Tencentin eripuran vuoksi

Amazon Gamesin pomo kertoi, miksi Lord of the Rings -massiivimoninpeli peruttiin.

9.9.2022 17:01

Amazon Gamesin johtaja on valottanut syitä pitkään työn alla olleen Lord of the Rings -massiivimoninpelin perumiseen.

Studion johtaja Christoph Hartmann on kertonut tuoreessa haastattelussa GameSpot-sivustolle perumisen taustalla olleen Amazonin ja Tencentin väliset vaikeudet. Amazon Games työsti peliä yhdessä Athlon Gamesin kanssa, mutta Tencent tuli mukaan kuvioihin hankittuaan Athlonin omistavan Leyou Technologiesin.

Hartmannin mukaan Amazon yritti jatkaa projektia Tencentin kanssa, mutta neuvottelut eivät johtaneet mihinkään. Hän epäileekin yhtiöiden ison koon olleen syynä neuvotteluiden nihkeydelle.

– Olisimme voineet työskennellä yhdessä Tencentin kanssa, mutta luulen, että olemme liian isoja yhtiöitä ryhtyäksemme todella kumppaneiksi tilanteessa, jossa he omistaisivat lisenssin ja me kehittäisimme pelin, Hartmann kertoi.

Lord of the Rings -massiivimoninpeli paljastettiin alun perin vuonna 2018 Leyoun toimesta. Amazon tuli osalliseksi projektiin vuonna 2019 ja seuraavana vuonna pelin kerrottiin ilmestyvän vuoden 2022 aikana. Projekti päättyi kuitenkin viime vuonna. Myös tuolloin perumisen syyksi uutisoitiin Amazonin ja Tencentin väliset haasteet.

Lähde: GameSpot

Lisää luettavaa