Ark: Survival Evolvedin kaksiosainen Genesis-päivitys myöhästyy jälleen. Pelin takana oleva WIldcard Studios ilmoitti, että alun perin jo viime joulukuulle kaavailtua ykkösosaa on lykätty helmikuun 25. päivään asti. Julkaisu oli jo aiemmin siirretty joulukuulta tammikuun puolelle.

– Meistä tuntui että lisäodotus olisi sen arvoista sekä peruspelin että kunnianhimoisen uuden laajennuksen laadun kannalta, Wildcard kirjoitti Arkin kotisivulla julkaistussa tiedotteessa.

Kuten jo tiedettiin, Genesis tuo mukanaan uusia ympäristöjä, eläimiä, aseita ja jopa uuden tekoälykaverin: robotin nimeltään HLN-A. Tämä antaa pelaajalle tehtäviä ja tavoitteita. Lisäksi ensimmäisen laajennuksen tapahtumat sijoittuvat simulaatiomaailmaan, joka mahdollistaa hieman oudommatkin ympäristöyhdistelmät ilman sen kummempia selittelyjä pelin puolesta.

On epäselvää, miten ykkösosan viivästykset vaikuttavat Genesisin toiseen puoliskoon, mutta alkuperäisten julkaisutiedotteiden mukaan senkin olisi määrä ilmestyä talven aikana.

Lähteet: Ark: Survival Evolved

Lisää luettavaa