Assassin’s Creed Valhallan julkaisu on ollut suurempi kuin yhdenkään aikaisemman Assassin’s Creed -sarjan osan, Ubisoft on tiedottanut. Tarkkoja myyntilukuja ei ole vahvistettu, mutta ranskalaisjulkaisijan mukaan peliä on myyty kuluttajille asti sen ensimmäisen viikon aikana enemmän kuin mihin  muut sarjan pelit ovat pystyneet vastaavassa ajassa.

Sarjan aiemmista osista tiedetään, että Assassin’s Creed III ylsi aikoinaan 3,5 miljoonan kappaleen myynteihin ensimmäisellä viikollaan.

Vauhti on ollut sen verran suuri, että pc:llä Ubisoft ei ole myynyt yhtäkään peliä viikossa niin paljon kuin Assassin’s Creed Valhallaa. Yksinomaan Ubisoftin oman kaupan kautta tehdyt myynnit ovat riittäneet merkkipaalun kaatamiseen.

– Olemme todella ilahtuneita pelaajien innostuneesta vastaanotosta ja haluamme kiittää faneja heidän uskomattomasta tuestaan. Pelin työstäminen globaalin pandemian aikaan oli todellinen voimannäyte tiimeiltämme ja on fantastista nähdä pelaajien nauttivan siitä niin paljon. Valhallan tuottaja Julien Laferrière toteaa.

Valhalla julkaistiin ensin 10. marraskuuta niin Xbox Series -konsoleille, Xbox Onelle, PlayStation 4:lle, pc:lle, Stadialle ja Amazonin Luna-palveluun. PlayStation 5 -versio julkaistiin osassa maailmaa 12. marraskuuta ja saapuu virallisesti Eurooppaan nyt torstaina.

Lähde: Ubisoft (1), (2)

Lisää luettavaa