Ei ole salaisuus, että Ubisoftin suursarjaksi kehkeytyneen Assassin’s Creedin piti olla alkujaan vain trilogia. Suuren suosion myötä sarjan julkaisutahti kiihtyi, mikä pakotti myös muuttamaan alkuperäisen vision suuntaa. Esimerkiksi trilogian tarinalle kaavailtu päätös heitettiin kokonaan romukoppaan.

Mediatutkija Lars de Wildt onkin tuoreeltaan pyrkinyt selvittämään, miten Assassin’s Creedin piti loppua. Tiedonjyväset on koottu hänen tekemistään haastatteluista Assassin’s Creedin alkuperäisen luojan Patice Désilets’n sekä Assassin’s Creed III:n luovan ohjaajan Alex Hutchinsonin kanssa.

Kertoman mukaan kolmannen pelin oli tarkoitus huipentua suureen yhteenottoon nykyajassa. Modernin aikakauden päähahmo Desmond Miles olisi kukistanut temppeliherrojen kulissina toimivan Abstergo-yrityksen kolmelta esi-isäältään – kuten Eziolta ja Altaïrilta – haalimilla tiedoilla ja taidoilla. 

Desmond olisi myös löytänyt avaruusaluksen, jolla hän olisi paennut vuodelle 2012 ennustettua maailmanloppua ja perustanut toisaalle uuden sivilisaation Lucy-hahmon kanssa uuden ajan Aatamina ja Eevana.

Sarjan suunta lähti kuitenkin muuttumaan, kun Assassin’s Creed II:n päähahmon Ezio Auditoren tarinaa jatkettiin vielä Assassin’s Creed Brotherhoodilla ja Revelationsilla ennen nimellisesti kolmanteen osaan siirtymistä. Kuten sarjan pitkäaikaisiin käsikirjoittajiin lukeutuva Darby McDevitt kertoi Pelaaja-lehdelle jo vuonna 2011, tämän takia nykyajassa tapahtuvaa tarinaa jouduttiin venyttämään ja muuttamaan useampaa peliä varten.

Esimerkiksi alkuperäisen lopun kannalta keskeisen Lucyn hahmo poistettiin tarinasta jo Assassin’s Creed Brotherhoodissa, koska tätä esittänyt Kristen Bell vaati kolmannen pelinsä jälkeen rojalteja lisäesiintymisistä. Sarjan luoja Désilets jättikin Ubisoftin juuri Brotherhoodin kehityksen aikana.

Varsinaisen Assassin’s Creed III:n loppuratkaisua muutettiin radikaalisti. Desmondin tarinan päättymisestä ja keskeisten vihollisten kukistumisesta huolimatta Abstergo säilytti paikkansa myös nykyisten osien uhkana.

Lähde: Eurogamer

 

Lisää luettavaa