Battlefield-veteraanin Metal: Hellsinger myöhästyy – PS4- ja Xbox One -versiot peruttu

Metalli ottaa aikansa ja uhrinsa.

23.11.2021 14:58

Ruotsalaisstudio The Outsidersin uutuuspeliprojekti Metal: Hellsinger kokee odotetusti lykkäyksen. Peliä julkaisemassa oleva Funcom on vahvistanut, että julkaisua on siirretty nyt suosiolla vuoden 2022 puolelle, minkä ohella aiemmin luvatut PlayStation 4- ja Xbox One -versiot näyttävät päätyneen peruutetuksi.

Tulossa Metal: Hellsinger on yhä pc:lle, PlayStation 5:lle ja Xbox Seriesille.

Helvetillisen räiskinnän kehitystä vetää Battlefield 3:n ja Bad Company 2:n vanha pääsuunnittelija sekä Payday 2:n ohjaajanakin toiminut David Goldfarb. Pelin erikoisuutena on sen metallimusiikin varaan rakennettu toiminta, jonka on määrä käydä aina vain tuhovoimaisemmaksi, kun pelaaja räiskii menemään taustalla pauhaavan musiikin tahtiin.

Ääntään Metal: Hellsingerin äänimaailmaan ovat tarjoilemassa muun muassa Matt Heafy (Trivium), Mikael Stanne (Dark Tranquillity), Björn Strid (Soilwork), Alissa White-Gluz (Arch Enemy) ja Tatiana Shmailyuk (Jinjer). Julki peli tuotiin viime vuoden kesällä.

Lähde: Funcom

Lisää luettavaa