Bethesda on tarjonnut lisävahvistusta Starfieldin julkaisuajankohdasta.

Studio on päivittänyt äskettäin tukisivujaan Starfieldiin liittyvien tukipyyntöjen varalle. Sivulla julkaistujen tietojen mukaan Starfield olisi ilmestymässä pc:lle ja Xbox Series X/S:lle vuoden 2023 ensimmäisen puoliskon aikana.

Avaruusroolipelille ei ole vielä annettu tarkempaa julkaisupäivää. Starfieldiä kaavailtiin vielä viime keväänä julkaistavaksi marraskuussa 2022, mutta Bethesda kertoi viime toukokuussa julkaisun viivästyvän vuoden 2023 puolelle. Tukisivun perusteella pelin julkaisuun olisi kuitenkin enää enintään vajaat puoli vuotta.

Odotetusta Starfieldistä saatiin viime kesänä myös ensimmäinen pelikuvakatsaus. Bethesdan videolla esiteltiin niin toimintaa, hahmonkehitystä kuin massiivisen kokoista avointa pelimaailmaa.

Lähde: Bethesda

Lisää luettavaa