Call of Duty -kehittäjä Treyarch lupaa, ettei syrjinnälle ole sijaa studiossa

Treyarch julkaisi lausunnon työpaikkasyrjintää vastaan.

27.12.2021 10:16

Call of Duty -studio Treyarch lupaa kitkeä syrjinnän työyhteisöstään.

Studion Twitter-tilillä julkaistussa lausunnossa todetaan, ettei studion työkulttuurissa ole tilaa sukupuoliselle syrjinnälle, rasismille, kiusaamiselle tai häirinnälle. Lausunnon mukaan turvallisen, monimuotoisen ja osallistavan työskentely-ympäristön luominen on studion korkein prioriteetti.

Call of Duty: Black Opsin pääkehittäjänä tunnetun Treyarchin emoyhtiö Activision Blizzard on ollut kuluneen vuoden aikana tiiviisti otsikoissa työkulttuuriin liittyvien ongelmien vuoksi. Myös Treyarch on saanut osansa kohuista. Studion johtohahmoihin kuulunut Dan Bunting jätti Treyarchin viime kuussa sen jälkeen, kun häneen liittyviä ahdistelusyyytöksiä tuli julkisuuteen.

Treyarchin lausunto on luettavissa kokonaisuudessaan oheisesta Twitter-viestistä. Myös Activision Blizzard on luvannut lausunnoissaan kitkeä työkulttuuriin pesiytynyttä syrjintää ja häirintää, vaikka studion toimenpiteet onkin tuomittu pitkälti puutteellisiksi.

Lisää luettavaa