CD Projekt on valmis maksamaan lähes 2 miljoonaa dollaria sovitellakseen Cyberpunk 2077 -ryhmäkanteen, jonka CD Projektin osakkeenomistajat ovat nostaneet yhtiötä vastaan.

Cyberpunk 2077:n surkean julkaisutilanteen vuoksi CD Projektia vastaan joulukuussa 2020 nostetun ryhmäkanteen käsittely keskeytettiin aiemmin sovintomenettelyyn siirtymisen vuoksi.  CD Projekt ilmoitti tänään, että alustavaan sopimukseen on jo päästy. Mikäli tuomioistuin suostuu, koko asia sovitellaan 1,85 miljoonan dollarin summalla.

Sopimuksen ehtojen mukaan kaikista vaatimuksista sekä CD Projektia että sen hallituksen jäseniä kohtaan luovuttaisiin. Yhtiö ei tunnusta minkäänlaisia väärinkäytöksiä vaan toteaa maksavansa, jotta summa ei nousisi oikeudenkäynnin myötä vielä suuremmaksi.

Sopimuksen lopullinen lukkoon lyöminen on vielä kiinni sovintoasiakirjan toimittamisesta tuomioistuimelle ja sen virallisesta hyväksymisestä. Prosessin kerrotaan voivan kestää jopa useita kuukausia.

Cyberpunk 2077 tuotti CD Projektille mittavan summan rahaa sotkuisesta alkutaipaleestaan huolimatta. Kahdeksan vuotta kehityksessä ja markkinoitavana ollut peli oli auttamassa yhtiötä 303 miljoonan dollarin voittoihin viime vuonna jo pelkkien ennakkotilaustensa siivittämänä.

Lähde: PC Gamer

Lisää luettavaa