DICE aloittaa Battlefield 2042:n parjattujen operaattorien uudistamisen pelin seuraavassa päivityksessä

Battlefield 2042:n operaattoreita uudistetaan, mutta aluksi vain visuaalisesti.

21.7.2022 14:31

Battlefield 2042:n kovaa kritiikkiä herättäneiden operaattoreiden uudistukset alkavat pelin seuraavassa päivityksessä.

Kehittäjä EA DICE on kertonut uudistavansa operaattoreita ensi kuussa saapuvassa isossa Battlefield 2042 -päivityksessä. Päivitykset ovat kuitenkin ainakin toistaiseksi luonteeltaan vain kosmeettisia. Operaattorihahmot tuomittiin peliyhteisön toimesta liian siloisiksi pelin sotatantereille, minkä vuoksi uudistetussa ilmeessä hahmoja karaistaan ulkoisesti.

Operaattorien ilmeen uudistus tapahtuu Battlefield 2042:n 1.2-päivityksessä. Samassa yhteydessä myös Kaleidoscope-karttaa laitetaan uuteen uskoon. DICE kertoi karttauudistuksesta alun perin jo maaliskuussa, jolloin studio kertoi nykyisten karttojen suuren mittakaavan rikkovan pelikokemusta pitkien välimatkojen ja massiivisten pelaajakeskittymien vuoksi.

EA:n on kerrottu siirtäneen voimiaan jo seuraavan Battlefield-pelin kehitykseen, ja esimerkiksi Seattleen perustettu Battlefield-studio paljasti aikaisemmin heinäkuussa rekrytoivansa kehittäjiä työskentelemään sarjan seuraavan osan yksinpelikampanjan parissa. EA on vahvistanut olevansa edelleen sitoutunut Battlefield 2042:een luvatun neljän sisältökauden tuottamiseen, vaikka pelin pelaajamäärät laskivatkin kevään aikana lähes pohjamutiin.

Lähde: 

Lisää luettavaa