Keskustelupalvelu Discord on vetäytynyt yrityskauppaneuvotteluistaan, Wall Street Journal kertoo.

Peliyhteisöissä suositun keskustelupalvelun kerrottiin viime kuussa saaneen ostotarjouksia useilta tahoilta. Discordin ostamisen kerrottiin kiinnostavan ainakin Microsoftia, jonka uskotaan tarjonneen ainakin kymmenen miljardin dollarin kauppasummaa palvelusta. Microsoftin ohella myös Epic Gamesin ja Amazonin on kerrottu olevan kiinnostuneita Discordin hankkimisesta. 

Wall Street Journalin tietojen mukaan Discord on kuitenkin päättänyt pysyä toistaiseksi itsenäisenä, minkä vuoksi neuvottelut ostajaehdokkaiden kanssa on keskeytetty. Yhtiön kerrotaan jatkavan edelleen suunnittelmiaan pörssilistautumisen varalle.

Lähde: WSJ

Lisää luettavaa