Dragon Age muuntuu joulukuussa animaatiosarjaksi – ensimmäinen kiusoittelutraileri julkaistu

BioWaren roolipeli kääntyy animaatiosarjaksi tämän vuoden joulukuussa.

11.6.2022 15:00

Netflix paljasti Dragon Age -animaatiosarjan tekevän tuloaan.

Dragon Age: Absolution julkistettiin amerikkalaisyhtiön toimesta Netflix Geeked Weekin viidentenä päivänä, joka on osa Geoff Keighleyn luotsaamaa Summer Game Festia.

Sarja käynnistyy Netflixissä tämän vuoden joulukuussa ja se sijoittuu pelisarjan neljännen osan ohella Tevinterin imperiumiin. Ääninäyttelijäkaartista ei ole hiiskuttu, eikä hahmokavalkadistakaan paljastettu vielä muuta kuin se, että maageja, qunareita, temppeliherroja ja demoneita tullaan näkemään ”muiden yllätysten ohella”.

Dragon Age -pelisarjan neljäs osa sai puolestaan virallisen nimen vastikään ja projektista on määrä kuulla lisää seuraavan puolen vuoden aikana.

Lähde: YouTube

Lisää luettavaa