George Orwellin klassikkoteos Eläinten vallankumous on yhä kääntymässä peliksi. Peräti kolme vuotta sitten alkujaan julkistettu Orwell’s Animal Farm -projekti on palannut päivänvaloon lyhyellä kiusoitteluvideolla ja saanut samalla konkreettisempia ruutukaappauksia sekä yksityiskohtia tuekseen.
Kehityksessä pc:lle ja mobiililaitteille suuntava peli on Reigns-sarjasta tutulla Nerial-studiolla, mikä näkyy myös uutukaisessa. Julkaisija The Dairymen kuvailee Orwell’s Animal Farmia periaatteessa seikkailupeliksi, mutta se sisältää yhtälailla hallinnointielementtejä pelaajien joututessa päättämään uudessa eläinvaltakunnassaan, keiden toiveita kuunnella ja ketkä jättää nuolemaan näppejään. Resurssien hallinnointi ja farmin puolustaminen ovat nekin asioita, joista täytyy huolehtia.
Orwell’s Animal Farmin kertojana kuullaan Abubakar Salimia, jonka monet tuntevat myös Assassin’s Creed Originsin Bayekina. Peli olisi määrä julkaista vielä myöhemmin syksyllä.
