Blizzardin työn alla oleva selviytymispeli on saanut uuden vetäjän Far Cry -pelisarjasta.

Studio kertoi loppuvuoden blogipäivityksessään Dan Hayn ottaneen vetovastuun tulevasta selviytymispelistä. Hay tunnetaan pitkästä urastaan Far Cry -pelisarjan parissa, sillä hän toimi Far Cryn vastaavana tuottajana yli kymmenen vuoden ajan.

Hay lopetti Ubisoftin palveluksessa viime vuoden loppupuolella, vain joitakin kuukausia ennen Blizzardin selviytymispelin paljastusta. Blizzard ei ole toistaiseksi paljastanut pelin nimeä tai muita yksityiskohtia, mutta kertoi alkuvuodesta tekemässään paljastuksessa, että luvassa on kokonaan uudenlainen Blizzard-universumi.

Studio kertoo blogipäivityksessään selviytymispelin kehitystiimin kasvaneen kaksinkertaiseksi kuluvan vuoden aikana. Luvassa on vielä lisää kasvua tulevana vuonna pelin kehityksen edetessä.

Lähde: VGC

Lisää luettavaa