Kokonaan uusi Blizzard-universumi odottaa – selviytymispeli paljastui Warcraft-pelitalolta

Projektiin haetaan parhaillaan työvoimaa ainakin insinöörien, taiteilijoiden ja kenttäsuunnittelijoiden osalta.

26.1.2022 09:34

Blizzard Entertainment valmistautuu seuraavaan aluevalloitukseensa, sillä pelitalo on vahvistanut työstävänsä täysin uutta selviytymispeliä.

Pelihankkeella ei ole vielä virallista nimeä, mutta Blizzardin mukaan konsoleille ja pc:lle suunnitteilla oleva teos ei perustu mihinkään yhtiön jo olemassaolevaan universumiin. Yksityiskohdat ovat noin muutenkin vähissä, joskin pientä kiusoittelua se on tehnyt kahdella taidekuvalla, jossa esiin nousevat niin fantasiaelementit kuin viittaus moderniinkin elämään.

Projekti on vielä erittäin varhaisessa vaiheessa, sillä pelin julkistus tapahtui käytännössä ison työpaikkailmoituksen muodossa. Blizzardilta kerrotaan, että hakusessa projektiin on parhaillaan muun muassa niin insinööriosaamista, tasosuunnittelijoita kuin runsaasti erilaisia taiteilijoitakin.

– Pidätkö selviytymispeleistä? Haluatko liittyä osaksi kokeneista kehittäjistä koostuvaa ryhmää varhaisessa vaiheen olevaan uuteen maailmaan sijoittuvaan projektiin ja auttaa näin kirjoittamaan uuden luvun Blizzardin tarinassa, työpaikkailmoituksessa kysytään.

Uuden projektin paljastuminen on tapahtunut vain viikko sen jälkeen, kun Microsoft ilmoitti olevansa aikeissa ostaa Activision Blizzardin. Parhaillaan Blizzardin tiedetään työstävän myös uusina isompina pelitapauksina ainakin Overwatch 2:ta ja Diablo IV:ää.

Lähde: Blizzard Entertainment

Lisää luettavaa