Epic Games nöyrtyy: Fortnite saapui Google Play -kauppapaikalle

Epic on joutunut myöntämään, että sen kannattaa jaella tällä hetkellä Fortnitea myös Google Play -kaupassa.

24.4.2020 17:39

Epic Gamesin hittipeli Fortnite on saatavilla nyt virallisesti Android-laitteille myös Google Play -kauppapaikan kautta.

Google Play on tavanomaisin kauppapaikka Android-sovellusten jakeluun, mutta viimeisen 18 kuukauden ajan Epic Games oli tarkoituksellisesti välttänyt sitä Fortniten kanssa. Osasyy tähän oli kauppapaikan hinnoittelupolitiikka, sillä jakelemalla Fortnitea Googlen oman palvelun kautta joutuu Epic jakamaan pelin Google-tuotoista 30 prosenttia hakukonejätille. Samaa pätee kyllä myös Applen iOS-alustalla. Androidilla Epicilla on ollut mahdollisuus kuitenkin ohittaa Google Play jakelemalla Fortnitea omia kanaviaan pitkin.

Epic Games on nyt kuitenkin nöyrtynyt, mikä johtuu yhtiön mukaan Googlen tavasta asettaa Google Playn ulkopuolella ladattavissa olevat ohjelmistot altavastaajan asemaan Android-alustoilla erilaisten teknisten ja liiketoiminnallisten toimenpiteiden voimin. Epic kuvaa Googlen tekevän tätä pommittamalla ulkopuolisten ohjelmistojen käyttäjiä esimerkiksi pelottavilla ja toistuvilla tietoturvavaroituksilla. Google Play Protect -palvelu blokkaa sen mukaan nykyisin myös suosiolla kaikki sovellukset, joita ei ole hankittu Google Playsta.

– Toivomme, että Google tarkastaisi käytäntöjään ja liiketoimintaansa lähitulevaisuudessa, jotta kaikki kehittäjät olisivat vapaita harjoittamaan kauppaa Androidin ja Play Storen asiakkaiden kanssa avoimien palvelujen, mukaan lukien maksupalvelujen, avulla, ja kilpailla tasapuolisilla kilpailuedellytyksillä, Epicin lausunnossa kerrotaan.

Epic kertoo yhä jatkavansa myös oman Epic Games -sovelluksen ja Fortniten tukemista Google Playn ulkopuolellakin.

Lähde: Google Play, Polygon

Lisää luettavaa