Hämmennys The Day Beforen ympärillä jatkuu.

Zombimassiivimoninpelin julkaisun kerrottiin äskettäin viivästyvän erikoisen tekijänoikeuskiistan vuoksi. Pelin kehittäjä Fntastic kertoi jättäneensä pelin tavaramerkitsemättä ennen julkistusta, minkä vuoksi ulkopuolinen yksityishenkilö oli onnistunut nappaamaan tavaramerkin haltuunsa ennen julkistusta. Studion julkaiseman lausunnon mukaan pelin julkaisua jouduttiin sekasotkun vuoksi siirtämään keväältä marraskuulle asti.

Nyt kehittäjät kertovat IGN-sivustolle antamassaan haastattelussa, ettei asioiden laita ole aiemmin kerrotun mukainen. Studion perustajien Eduard ja Aisen Gototsevin mukaan Fntastic oli suunnitellut julkaisun viivästyttämistä ennen tavaramerkkikiistan julkituloa. Julkaisupäivän siirtymisestä oli määrä ilmoittaa 10 minuutin mittaisen pelivideon yhteydessä, mutta tavaramerkkiongelmien vuoksi videon paljastusta jouduttiin siirtämään. Studion perustajat kertovat kuitenkin julkaisun siirtyneen marraskuulle asti, jotta kiista saadaan ratkaistua varmuudella ennen julkaisua.

The Day Beforen erikoinen tilanne on johtanut melkoiseen hämmennykseen. Verkkokeskusteluissa on jopa kyseenalaistettu koko pelin olemassaolo. Fntastic kuitenkin vakuuttelee, ettei kyseessä ole huijaus.

– Emme ole ottaneet penniäkään ihmisiltä, ei joukkorahoitusta, ei ennakkotilauksia, ei lahjoituksia. Peli on kokonaan rahoitettu Mytonan toimesta, joka on tarkistanut pelin tilan jokaisen sopimuksemme mukaisen merkkipaalun yhteydessä, Fntasticin vastauksessa todetaan.

Fntasticin mukaan pelaajat pääsevät todistamaan asioiden todellisen laidan The Day Beforen ilmestyessä 10. marraskuuta.

Lähde: IGN

Lisää luettavaa