Fallout: New Vegas –ohjaaja Josh Sawyer saatetaan nähdä pelisarjan peräsimessä myös tulevaisuudessa.

Sawyer kertoi äskettäin antamassaan haastattelussa pitävänsä mahdollisena myös uuden Fallout-pelin luotsaamisesta. Sawyer kertoo rakastavansa Falloutia ja sen asetelmaa, mutta olevansa vielä epävarma tulevaisuudensuunnastaan.

Ohjaaja kommentoi haastattelussa myös ajatuksiaan kiinnostavista sijainneista Falloutin varalle. Hänen mukaansa esimerkiksi New Orleans, Kalifornia tai Yhdysvaltain keskilänsi voisivat olla kiinnostavia paikkoja uudelle pelille. Sawyer kertoo kuitenkin, että asetelman pitäisi herättää intohimoa hänen lisäkseen myös tiimissä ja sekä toimia sarjan laajemmassa kontekstissa.

Viimeisimpänä Sawyer on saanut valmiiksi tarinavetoisen Pentiment-seikkailun, jota hän kehitti pienen tiimin kanssa Obsidian-studiossa. Hänen mukaansa Pentimentin kaltaisen pienemmän projektin ja Fallout-pelin kehittämisen välillä olisikin valtava ero.

– Pentimentin kaltaista peliä, joka on vain oma juttunsa, voin tehdä päätöksiä melko lailla haluamallani tavalla. Kun peli on osa isompaa pelisarjaa, sen täytyy toimia Falloutin laajemman vision kanssa, enkä voi vain päättää kaikesta, Sawyer kommentoi.

Sawyerin paluu Falloutin pariin olisi ainakin periaatteessa mahdollista myös yhtiörakenteen puolesta. Sekä Obsidian Entertainment että Fallout-pelisarjaa hallinnoiva Bethesda ovat tätä nykyä Microsoftin omistuksessa. Bethesda on vahvistanut suunnittelevansa jatkoa Falloutille, mutta seuraava osa häämöttää vasta kaukana tulevaisuudessa.

Lähde: VGC

Lisää luettavaa