Far Cry 6 laajenee uuden sisällön merkeissä taas ensi viikolla. Tammikuun 11. päivä Ubisoft julkaisee peliin sen toisen maksullisen laajennuksen, joka kantaa nimeä Pagan: Control.

Ohjaksiin lisäyksessä saadaankin Troy Bakerin ääninäyttelemä Far Cry 4 -pahis Pagan Min, jonka olisi tarkoitus päästä irti syyllisyyden ja väkivallan kierteestään oman psyykkeensä sisällä kuvatun toiminnan merkeissä. Pelillisesti tämä näkyy siinä, että kokemus on ottanut innoitusta roguelite-genren teoksista, joissa toistosta kumpuava onnistuminen on avainroolissa pelaajan ansaitessa vähitellen käyttöönsä matkassa auttavia erikoistaitoja.

Jo aiemmin Far Cry 6 on laajentunut vastaavissa merkeissä Vaas: Insanity -lisäosan merkeissä. Siinä pelaaminen tapahtui tietysti Far Cry 3 -konna Vaasia ohjaten. Myöhemmin keväällä laajennustrilogian päättää Far Cry 5:n Joseph Seediin keskittyvä Collapse. Laajennukset ovat osa pelin noin 40 euron kausikorttia, mutta yksikseenkin niitä voi napata noin 15 euron kappalehintaan.

Ilmaista lisäsisältöä Far Cry 6 on saanut tähän asti muutamien ilmaistehtävien merkeissä.

Lähde: Far Cry (Twitter)

Lisää luettavaa