Kokonaan uusi Hanoin katurata ei ole toistaiseksi päässyt tekemään suunniteltua debyyttiään oikean elämän Formula 1 -sirkuksessa, mutta pelimuodossa se päästään sentään kokemaan vielä myöhemmin tänä vuonna. Uudella videolla Codemasters onkin esitellyt, miltä Vietnamissa kaahaaminen näyttää F1 2020:ssa.

Video vastaa toteutukseltaan aiemmin myös uusitusta Zandvoortin radasta saatua esittelypätkää. Tarjolla on näin ollen usealla kuvakulmalla varustettu kierros Hanoi Circuitin ympäri, minkä lisäksi alussa tarjolla on informaatiota myös korkeuseroista, radan pituudesta ja sen eri sektoreista.

Alkuperäisenä suunnitelmana oli, että Hanoissa ajettaisiin Formula 1:n maailmanmestaruudesta huhtikuussa. Pandemian johdosta koko F1-kausi on nyt kuitenkin lykätty ainakin heinäkuuhun asti uudella kisasuunnitelmalla.

F1 2020 ilmestyy pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle heinäkuun 10. päivä.

Lisää luettavaa