Huhu: Bethesda suurpeli Starfield siintää vielä reilun vuoden päässä – E3-esiintyminen silti odotettavissa

Avaruus tuntuu vielä kaukaiselta.

20.5.2021 19:08

Kesän E3-pelimessut tekevät tuloaan ja näin spekulaatiot varsinkin Bethesdan uuden Starfield-pelin yksityiskohdista ovat alkaneet saada tuulta alleen. Sisäpiirilähteistään tunnettu Bloomberg-toimittaja Jason Schreier onkin viimeisimpänä toppuutellut odotuksia Twitterin puolella.

Schreierin tietojen mukaan Starfieldistä on näillä näkymin odotettavissa ainakin jonkinlainen väläys kesäkuun E3:ssa, mutta projektissa piisaa vielä töitä yhtiön sisällä. Starfieldin julkaisua ei siis todellakaan kannata toivoa vielä tälle vuodelle tai edes ensi vuoden alkuun, vaan tämän hetken suunnitelmat osuvat vuoden 2022 loppuun.

Starfield julkistettiin ensi kerran virallisesti jo vuoden 2018 E3-messuilla, mitä ennen siitä ehdittiin myös huhuilla pitkä tovi. Schreier on taustoittanut pelin kehityshistoriaa toteamalla, että Starfieldin kehitystiimi oli vielä kooltaan pieni aina vuoteen 2019 asti, mitä ennen iso osa Bethesdan kehitysvoimasta oli kiinni Fallout 76:n työstämisessä.

Starfieldille ei ole toistaiseksi julkistettu virallisesti alustoja. Merkit ovat viitanneet kovasti kuitenkin siihen, että Bethesdan päätyminen Microsoftin omistukseen tarkoittaisi pelin ilmaantuvan Xboxille ja pc:lle.

Lisää luettavaa