Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA on julkaissut tiedotteen pelioikeuksiensa tiimoilta.

Liitto kertoo tiedotteessaan haluavansa toteuttaa jatkossa laaja-alaisempaa tarjontaa pelaamisen ja eSportsin tiimoilta. FIFA:n mukaan se käy paraikaa keskustelua useiden kehittäjien sekä alan analyytikoiden ja sijoittajien kanssa pitkäjänteisen pelisuunnitelman toteuttamiseksi. Liitto viittaa tiedotteessaan myös epäsuorasti äskettäin julkitulleisiin sopimusneuvotteluhaasteisiin pelijätti EA:n kanssa toteamalla, että jalkapallovideopelien ja eSportsin tulevaisuudessa oikeudet eivät voi olla vain yhden osapuolen hallinnassa. FIFA kertoo suunnittelevansa esimerkiksi virtuaaliturnausten ja uuden pelitarjonnan yhdistämistä tiiviimmin jalkapallon suurturnausten aikatauluihin.

Tällä hetkellä EA:n kehittämän FIFA-pelisarjan tulevaisuus näyttää siis olevan vaakalaudalla. Yhtiö on kuitenkin jo kertonut aikovansa jatkaa jalkapallopelien kehittämistä uuden nimen turvin, mikäli FIFA:n kanssa ei synny sopua lisenssioikeuksista.

Lähde: FIFA

Lisää luettavaa