
Microsoftin on ylittänyt jälleen yhden sääntelyesteen Activision Blizzard -kauppasuunnitelmissaan.
Japanin kilpailuviranomainen on julkaissut oman lausuntonsa Microsoftin yrityskauppasuunnitelmaa koskien. Kauppakomissio on näyttänyt vihreää valoa kaupan etenemiselle.
Komission kertoo lausunnossaan arvioineensa kauppasuunnitelman ja todenneensa, ettei kaupalla todennäköisesti ole merkittävää kilpailua rajoittavaa vaikutusta. Kaupan ei myöskään uskota heikentävän kilpailevaa pelitarjontaa. Näin ollen komissio ei aio ryhtyä toimiin kaupan estämiseksi.
Kauppa sai äskettäin positiivisia signaaleja myös Yhdistyneistä Kuningaskunnista. Kilpailuviranomainen CMA ilmoitti viime viikolla, ettei se pidä kauppaa riskinä kilpailulle konsolimarkkinoilla. CMA kertoi kuitenkin jatkavansa edelleen kaupan kilpailuvaikutusten arviointia pelien suoratoistomarkkinoita silmällä pitäen.
Lähde: VGC
Kommentit
Oikein
tää on iso F sonylle :D
Eikös ne Japanin konsolimarkkinat ole nykyisin aika lailla Nintendon hallussa? Eli ei taida siellä kauheasti vaikuttaa nämä Sonyn ja Microsoftin kiistelyt.
Microsoftilla taitaa edelleen olla hankalaa saada omille konsoleilleen jalansijaa Japanissa. Sonykin on viime aikoina onnistunut hukkaamaan asiakkaita ja markkinaosuuttaan Japanissa, kun firma on entistä enemmän suunnannut Playstation-toimintaansa länsimaihin ja sulkenut Japanin studionsa.
Voi sony parkaa.. no ei käy sääliksi kyllä.
Mitä olen ymmärtänyt niin Japanissa telkkari-/kotikonsolit ovat menettäneet suosiotaan ja kannettavat konsolit ja mobiilit ovat vallanneet markkinat, kun paljon liikenteessä olevat japanilaiset pääsevät kätevämmin pelaamaan niillä missä vain. Tähän markkinaväylään Nintendokin nimenomaan iski Switchillä.