Kehittäjä menetti hermonsa Googleen ja perui hittipeli Terrarian Stadia-julkaisun – ”en ole tekemisissä korporaation kanssa, joka arvostaa asiakkaitaan ja kumppaneitaan näin vähän”

Kehittäjän Google-tunnukset ovat olleet lukossa jo kolmatta viikkoa, eikä tämä tiedä miksi.

8.2.2021 21:15

Googlen suoratoistopalvelu Stadiaan ilmeisesti suunniteltu käännös Terrariasta ei tule sittenkään tapahtumaan. Pelin luojiin lukeutuva Andrew ”Demilogic” Spinks paljasti asian hämmentävästi Twitterissä näin maanantaina todeten, ettei hän ole päässyt Google-tiliinsä käsiksi viimeiseen kolmeen viikkoon, eikä hän tiedä miksi.

– En ole todellakaan tehnyt mitään, mikä rikkoisia palvelusääntöjänne, joten voin vain tulkita tämän sillanpolttopäätöksenä. Nähkää se siis poltettuna. Terraria on peruttu Stadialle. Yhtiöni ei vastaisuudessa tue mitään alustojanne, Spinks tviittasi.

Spinksin mukaan tämä on menettänyt mystisesti pääsyn muun muuassa tuhansien dollarien edestä tehtyihin Google Play -ostoksiin, Google Drive -tiedostoihinsa, YouTube-kanavaansa sekä yli 15 vuotta sitten käyttämäänsä Gmail-osoitteeseen. Yhteydenottoyritykset Googleen eivät ole johtaneet hänen mukaansa mihinkään.

– En ole tekemisissä korporaation kanssa, joka arvostaa asiakkaitaan ja kumppaneitaan näin vähän.

Jo kymmenen vuoden ikää lähentelevä Terraria on nauttinut huomattavasta menestyksestä aina näihin päiviin asti. Peli sai näillä näkymin viimeisen suurpäivityksensä vasta aiemmin viime vuonna, mitä sitäkin seurasi vielä oma pieni loppupäivityksensä. Pc on toiminut sen keskeisenä alustana, mutta vuosien varrella se on tuotu myös konsoleille ja mobiililaitteille. Stadia-julkaisua ei oltu paljastettu aiemmin vielä virallisesti, mikä saa Spinksin reaktion näyttämään aina vain kärkkäämmältä.

Lähde: Andrew Spinks (Twitter)

Lisää luettavaa