Kojima Productions tekee uuden aluevaltauksen – uusi osasto laajentaa elokuviin, televisioon ja musiikkiin / Uutiset / pelaaja.fi

Kojima Productions tekee uuden aluevaltauksen – uusi osasto laajentaa elokuviin, televisioon ja musiikkiin

23.11.2021 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
0
Kojima Productions tekee uuden aluevaltauksen – uusi osasto laajentaa elokuviin, televisioon ja musiikkiin

Hideo Kojiman oma itsenäinen Kojima Productions -tuotantoyhtiö on tehnyt uuden aluevaltauksen.

Kojima Productions on perustanut Los Angelesiin uuden osaston, joka vastaa studion toiminnan laajentamisesta televisioon, elokuviin ja musiikkiin. Osastoa vetämään on värvätty Riley Russell, joka on tehnyt aikaisemmin lähes 28 vuoden uran PlayStationilla useissa eri tehtävissä.

Uuden osaston tarkoituksena on Russellin mukaan työskennellä yhdessä elokuva-, televisio- ja musiikkialan sekä peliteollisuuden luovien ammattilaisten kanssa tuodakseen Kojima Productionsin julkaisuja laajemmin osaksi populaarikulttuuria.

– Muuttuvassa tarinankerronnan maailmassa on olennaista löytää uusia tapoja viihdyttää, osallistaa ja tuottaa arvoa faneillemme, Kojima Productionsin liiketoiminnan kehityksestä vastaava Yoshiko Fukuda kommentoi.

Uuden aluevaltauksen ohella Kojima Productionsin on huhuttu kaavailevan jatko-osaa Death Strandingille sekä neuvottelevan mahdollisesta Xbox-yksinoikeusjulkaisusta. Kumpaakaan projektia ei ole vahvistettu virallisesti.

Lähde: Gamesindustry.biz

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.