Kulttiteoksen jatko saa odottaa: Axiom Verge 2 siirtyy ensi vuoteen / Uutiset / pelaaja.fi

Kulttiteoksen jatko saa odottaa: Axiom Verge 2 siirtyy ensi vuoteen

14.10.2020 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0
Axiom Verge 2, Axiom verge, indie, 2021

Kulttisuosikki Axiom Verge ei saakaan jatkoa vielä tämän vuoden ajan. Alkuperäisen pelin ja Axiom Verge 2:n soolokehittäjä Thomas Happ kertoo tuoreimmassa blogikirjoituksessaan, että Switchille matkaava toimintaseikkailu olisi tarkoitus saada pihalle nyt alkuvuodesta 2021.

Happ kuvailee, että alkuperäinen arvio uuden pelin julkaisupäivästä oli tehty perustuen siihen, miten kauan tällä meni erilaisten ominaisuuksien kehittämiseen ensimmäisen Axiom Vergen kanssa. Mutkia matkaan on tuonut kuitenkin jatko-osan monipuolisempi luonne, sillä niin vihollisten toiminta, ympäristöjen suunnittelu kuin niiden kanssa vuorovaikuttaminen ovat ottaneet askeleita eteenpäin.

Koronapandemia on sekin tuonut mutkia matkaan, vaikka Happ työstääkin peliä laajalti itsenäisesti.

Axiom Verge 2 julkistettiin lyhellä trailerilla alun perin viime joulukuussa. Ensimmäinen osa debytoi vuorostaan vuonna 2015 PlayStation 4:llä ja levittäytyi siitä sitten niin pc:lle, Vitalle, Wii U:lle, Xbox Onelle kuin Switchillekin. Teos on ottanut paljon vaikutteita erityisesti Metroid-sarjasta ja kerännyt kiitosta varsinkin erikoisesta maailmastaan ja luovista keinosta vaikuttaa ympäristöihin ja vihollisiin korruptoimalla niiden toimintaa..

Lähde: Axiom Verge 2 (kotisivu)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Nostoja