Lähteet: Sonyn peliosasto keskittää päätäntävaltaa Amerikkaan PlayStation 5:n lähestyessä

PlayStation 5:n lähestyessä Sonyn peliosasto järjestelee organisaatiotaan keskitympään kuosiin.

10.10.2019 21:40

PlayStation-bisnestä pyörittävän Sony Interactive Entertainmentin toimivalta vaikuttaisi olevan yhä enemmissä määrin keskittymässä Amerikan suuntaan, pelisivusto Video Games Chronicle raportoi lähteisiinsä vedoten. VGC:n tietojen mukaan SIE:n Lontoon toimipisteessä ilmoitettiin tällä viikolla uudelleenjärjestelyistä, joiden myötä ”tusinoittain” ihmisiä on irtisanottu ja osa on joutumassa käymään läpi uusiohaastatteluja työtehtävistään.

Irtisanomisten on raportoitu keskittyvän Briteissä useampaan osastoon, kuten varsinkin markkinointiin ja pr-puoleen. Amerikkakaan ei ole jäänyt tosin ilman vaikutusta, sillä SIE:n kerrotaan irtisanoneen rapakon takana luovien palvelujen väkeään.

Silti uudelleenjärjestelyjen on nähty olevan uusin askel SIE:n suunnitelmassa rakentaa toimintaansa enemmän yhden globaalin keskittymän ympärille sen sijaan, että se jatkaisi useisiin erillisiin autonomisiin osastoihin panostamista. Aikaisemmin Sony Interactive Entertainmentin osastot kun ovat toimineet toisistaan enemmän erillään kunkin hallitessa muun muassa omia sikäläisiä markkinointibudjettejaan ja peliprojektejaan. Se on auttanut Sonya periaatteessa palvelemaan tiettyjä alueita suoremmin, mutta yhtälailla ainakin kolmannen osapuolen julkaisijoiden on kerrottu osoittaneen myös turhautumisen merkkejä mallia kohtaan.

SIE:n sisällä Amerikan valta on näkynyt jo pelkästään viime aikoina esimerkiksi siinä, ettei Euroopan puolella olla välttämättä tiedetty Sonyn uusien State of Play -verkkolähetyksien sisällöstä. Tämän viikon PlayStation 5 -yksityiskohtien kerrotaan tulleen myös eurooppalaisille yllätyksenä. Euroopan osastossa koetaankin tällä hetkellä, että sen yleinen vaikutus PlayStation 5 -sukupolveen tulee olemaan huomattavasti aiempaa vähäisempi.

VGC:n mukaan hajanaisia irtisanomisia on nähty Euroopassa läpi viimeisen 12 kuukauden ja myös tyytymätöntä vanhempaa henkilöstöä on lähtenyt yhtiöstä omin neuvoin. Sony on kieltäytynyt kommentoimasta Video Games Chroniclen artikkelia. Yhtiö ilmaisi kuitenkin jo keväällä 2018 haluistaan uudelleenjärjestellä vielä toimintaansa tehostaakseen toimintaansa..

Lähde: Video Games Chronicle

Lisää luettavaa