Lähteet tyrmäävät Bayonetta-ääninäyttelijän väitteet 4 000 dollarin korvauksesta

Lähteiden mukaan Hellena Taylorille tarjottiin paljon väitettyä parempi korvaus Bayonetta 3:sta.

19.10.2022 13:01

Bayonetta 3:n ympärillä vellova kohu on saanut uuden käänteen.

Bloomberg- ja VGC-julkaisujen mukaan useat lähteet ovat kiistäneet ääninäyttelijä Hellena Taylorin esittämät väitteet Bayonetta 3:sta tarjotusta korvauksesta. Bayonettan äänenä aikaisemmin toiminut Taylor kertoi viikonloppuna julkaisemassaan videossa PlatinumGamesin tarjonneen hänelle ”loukkaavaa” neljän tuhannen dollarin kokonaiskorvausta Bayonetta 3:n tekemisestä.

Lähteiden mukaan PlatinumGames pyrki palkkaamaan Taylorin useaan neljän tunnin mittaiseen äänityssessioon, joista jokaisesta olisi maksettu 3 000 – 4 000 dollarin korvaus. Tarjottujen sessioiden määrästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta lähteiden mukaan niitä olisi ollut ainakin neljä. Taylorin kokonaiskorvaukseksi olisi muodostunut tämän perusteella 15 000 dollaria.

Bloombergin mukaan Taylor oli pyytänyt Bayonetta 3:sta kuusinumeroista summaa sekä pelin myynteihin perustuvaa korvausta. Myös VGC:n haastattelemat lähteet kertoivat Taylorin pyytäneen osuutta pelin myynneistä.

Taylor itse on kiistänyt väitteet VGC-julkaisulle. Hänen mukaansa väitteet 15 000 dollarin korvauksesta ovat valheita. Taylor kertoo haluavansa jättää asian ja koko pelisarjan taakseen. Hän kuitenkin toteaa puhuneensa totta videoillaan, joissa hän pyysi faneja boikotoimaan Bayonetta 3:a hänelle tarjottuun heikkoon korvaukseen vedoten.

Lähde: VGC, Bloomberg

Lisää luettavaa