
The Last of Us -sarjan fanit saavat odottaa jatkoa vielä pitkän aikaa.
Sarjan toinen päätähti Bella Ramsey on antanut tuoreessa haastattelussa osviittaa The Last of Usin jatkosta. ITV-kanavan The Jonathan Ross Show'ssa viikonloppuna esiintyneen Ramseyn arvion mukaan toista kautta ei ole luvassa vielä puoleentoista vuoteen.
– Aloitamme kuvaukset todennäköisesti tämän vuoden lopussa tai ensi vuoden alussa. Kuvaukset kestävät melkein vuoden, joten kausi tulee ulos todennäköisesti vuoden 2024 lopussa tai vuoden 2025 alussa, Ellietä sarjassa näyttelevä Ramsey kertoi.
The Last of Usin ensimmäinen kausi sai päätöksensä aikaisemmin tässä kuussa. Katsojamenestykseksi muodostuneelle sarjalle vahvistettiin ensimmäisen kauden varrella kaksi uutta tuotantokautta, joiden on tiettävästi määrä kattaa The Last of Us Part II -pelin tarina.
Lähde: VGC