
Uudet kuvat Netflixin The Witcher -adaptaatiosta julkaistiin heinäkuun alussa, mutta Pelaaja.fin lukijoissa ne eivät juurikaan herättäneet tunteita suuntaan tai toiseen. Viikon kysymyksessä tiedustelimme, miten kuvat vaikuttivat lukijoiden odotuksiin, ja lopulta 487 äänestäneestä 42 % äänesti, että odotukset eivät muuttuneet suuntaan tai toiseen.
– Matalalla olleet odotukset pysyivät edelleen matalina, kirjoitti pessimistinen Vaapukkamehuw.
– Ei mitenkään, törkeän kova odotus joka tapauksessa. Realistina tästä tuskin tulee kuitenkaan kovin kummoista, ainakaan pelien veroista, totesi puolestaan Audiovarmennus.
Muista äänestäneistä suurin osa uskalsi hieman nostaa odotuksiaan kuvien perusteella. 26 % oli sitä mieltä, että sarja vaikuttaa nyt vähän paremmalta.
Jos et ole vielä nähnyt kyseisiä kuvia, niin voit käydä katsomassa ne täältä.
Miten uudet The Witcher -sarjan kuvat vaikuttavat odotuksiisi?