Lukijat ovat puhuneet: Millä vaikeustasolla pelit tavanomaisesti aloitetaan?

Pelaaja.fin viime viikon kyselytulokset ovat selvillä.

13.9.2021 14:03

Pelaajan viimeisimmän viikkokyselyn tulokset ovat selvillä. Kuluneen viikon aikana päädyimme kyselemään yleisluontoisesti, millä vaikeustasolla lukijakuntamme aloittaa pelien pelaamisen, mikäli vaikeustaso on valittavissa.

Kyselyyn kertyi tällä kertaa varsin mukavat 986 ääntä, joista yli puolet kertoi päätyvänsä tavanomaisesti normaaliin, eli niin sanotusti pelin omaan oletusvaikeustasoon. Vaihtoehdolle kertyi kannatusta tarkalleen ottaen 54 prosenttia kokonaisäänistä.

Vastaajista 22 prosenttia vuorostaan on astetta mukautuvaisempaa sorttia, sillä kyseisen kokoonpanon kohdalla valinta riippuu hyvin pitkälti itse pelistä ja sen pelityypistä. Suoraan vaikeampaan vaikeustasoon loikkaa vuorostaan 15 prosenttia ja helpoimpaan 9 prosenttia vastaajista.

Avoimissa kommenteissa mieltymyksiä perusteltiin ja tarkennettiin muun muassa seuraavanlaisesti:

– Lähestulkoon aina normaalilla. Hiiviskelyn mahdollisuudeksi antavissa mätöissä lähtee kyllä helposti hardille heti alussa, minä kun tykkään hiiviskelystä jahka pelimekaniikat sitä tukevat. Varsinaiset hiiviskelypelit sitten tosin pelaan normaalilla, kun en minä sentään masokisti ole, Kiki totesi.

– Pelaan pelin ensin normaalilla läpi ja seuraavan kerran vaikealla. Ainoat murskaavat on Uncharted 1-3 trophyjen takia. Pitäisi nelonen ja Lost Legacy pelata vielä murskaavalla. Pupuleidi kirjoitti.

– Jos pelissä saa vaihtaa vaikeustasoa kesken ja se kuuluu omien vahvuuksien piiriin niin tulee yleensä aloitettua vaikeimmalla, ja sitten voi tiputella pykälä kerrallaan alaspäin tasoa tarpeen vaatiessa. Riippuu kuitenkin hyvin paljon pelistä/genrestä. Nyt esimerkiksi peluussa Humankind, joka on genrenä itselle hiukan vieraampi ja kyllä tuntuu että on medium tasolla jo aika ajoin helisemässä, janneus myönsi.

– Joissain peleissä on yleensä helpon lisäksi vaihtoehto, jossa ei pysty kuolemaan ja siinä kokee käytännössä pelkän tarinan ilman haasteita. Valitsen usein tästä seuraavan vaihtoehdon, Sundance Kid kertoi.

Tämän viikon kysymyksessa vuorostaan metsästetään viime viikon PlayStation Showcase -lähetyksen kiinnostavinta peliä muun muassa Star Wars: Knights of the Old Republic Remaken, God of War Ragnarökin ja Marvel’s Spider Man 2:n väliltä. Vastaa kyselyyn vaikkapa täältä!

Millä vaikeustasolla aloitat pelin pelaamisen (mikäli valittavissa)?

Helppo 9 %
 
Normaali 54 %
 
Vaikea 15 %
 
Valinta riippuu hyvin pitkälti pelistä 22 %
 
Ääniä yhteensä: 986

 

Lisää luettavaa