Lukijat ovat puhuneet: Uusimman Call of Dutyn aikakausi on juuri oikea!

Pelaaja.fin viime viikon kyselyn tulokset ovat selvillä. Vastausten perustella Modern Warfare on juuri sitä, mitä Call of Duty -kansa kaipaakin.

17.6.2019 12:27

Pelaaja.fi:n edellinen viikon kysymys on päättynyt ja sen tulokset ovat selvillä. Edelliskerralla kysyttiin, onko tuoreeltaan paljastetun uuden Call of Duty: Modern Warfaren aikakausi oikea.

Vastauksia kertyi yhteensä huimat 1031 kappaletta, ja vastaajista reilu 52 prosentin enemmistö piti modernia sodankäyntiä täysin oikeana valintana.

– Onhan siitä jo 8 vuotta kun viimeksi sarjan peli sijoittui ”nykyaikaan”, joten varmaan siinä mielessä paras näistä vaihtoehdoista, totesi Balnazzard avoimissa vastauksissa.

Toiseksi suosituimmaksi vaihtoehdoksi kapusi kylmä sota, joka sai lopulta ”vain” 15 prosenttia äänistä. Noin 13 prosenttia olisi sen sijaan kaivannut jotakin muuta historiallista sotaa kuin erikseen listattua ensimmäistä tai toista maailmansotaa.

Avoimissa vastauksissa esitettiinkin suurimmilta osin omia toiveita ja ehdotuksia.

– Sanoisin että oma suosikki olis varmaan jonnekin 2000-2010 välille. Tämä aika yhdistää mielestäni hyvin kylmän sodan ja modernin sodan, koska aika moni valtio käytti tuolloin vielä kylmän sodan vehkeitä, mutta yhdysvallat ja muut käytti jo hyvin kehittenyitä välineitä, vastasi taistelujake.

– Jotain historiallista ei niin mustavalkoisena. Kommunisminpysäyttämis-sodissa olisi aineksia kokonaiseen pelisarjaan, pohti rautahuilu.

– Itse kuuluun siihen random historianörtti kategoriaan, joka toivoisi codin sukeltavan vähemmän tunnettuihin sotiin kuten 1 ms tai korea, kertoi Onnimanni Mäki.

Tällä viikolla Pelaaja.fi:ssä etsitään viime viikolla olleiden E3 2019 -messujen voittajaa. Nyt, kun tavanomaisesti voiton kyselyissä vienyt Sony ei ollut paikalla, kädenvääntö lienee sitäkin kiintoisampaa. Anna oma äänesi täällä.

Tämän vuoden Call of Duty on uusi Modern Warfare. Onko aikakausi oikea?

Kyllä, nykysodankäyntiä, kiitos! 52 %
 
Sotaa lähitulevaisuudessa, kiitos! 2 %
 
Toista maailmansotaa, kiitos! 6 %
 
Ensimmäistä maailmansotaa, kiitos! 2 %
 
Kylmää sotaa, kiitos! 15 %
 
Jotain muuta historiallista sotaa, kiitos! 13 %
 
Scifi-sotaa, kiitos! 5 %
 
Zombisotaa isolla skaalalla, kiitos! 4 %
 

 

Lisää luettavaa