Pakko myöntää, etten moista teatterissa edes huomannut. Itse videopeli -hämis oli kuitenkin selvästi nähtävissä eräässä toisessa kohtauksessa, Milesin käydessä kaikkien eri Hämähäkki-henkilöiden/olentojen päämajassa.

Mitä itse leffaan tuli, niin siinä tiivistämisen varaa olisi ollut ihan reippaasti. Eka Spiderverse tuli katsottua kertauksena uudelleen samana päivänä ennen leffateatteriin menoa ja siitä minun on aika vaikea keksiä mitään kritisoitavaa. Ilmankos, kun sen ohjauksesta vastasi ilmeisesti sama kaksikko, entä ekasta Lego-elokuvasta, joka on yksi suurimpia suosikkileffojani koskaan. Tästä Spiderversesta puolestaan vastasi kuulemma aika tuoreiden ohjaajien kolmikko ja se näkyy; ylipitkän pituuden lisäksi, leffassa oli vähän liikaa niitä koskettavia puheita hahmojen välillä. Esim. Milesin äidin puhe pojalleen meni minusta jo äklölässyn puolelle. Samaten leffan huumori ei minusta ollut aivan niin nasevaa entä edeltäjässään (esim. Peter B. Parkerin tragikoominen taustatarina siinä elokuvassa).

Puutteistaan huolimatta, leffa oli pääpiirteissään silti hyvin viihdyttävä. Jo graafiselta ilmeeltään se tarjoaa koko joukon erilaisia taidetyylejä sekä niillä monipuolisesti leikittelevää tarinankerrontaa. Tietyistä suvantokohdistaan huolimatta, juoni sekä hahmojen väliset kemiat ovat aidosti kiehtovia. Samaten soundtrackista löytyi useita itselleni kolahtavia biisejä, kuten esim. Miguel O'Haran/Spiderman 2099:n teemabiisi.