Maineikkaiden brittibändien joukkoon mahtuva Iron Maiden on haastanut oikeuteen retrotyylisen Ion Maiden -räiskintäpelin julkaisijana toimivan 3D Realmsin. Metallipappojen lakitiimi kokee, että peli on rikkonut räikeästi Iron Maidenin tavaramerkkiä ja vaatii korvauksia 1,58 miljoonaa puntaa eli sellaiset 1,79 miljoonaa euroa.

Isoimpana Ion Maidenin ongelmana oikeushaasteessa nostetaan esille, että se aiheuttaa kuluttajissa sekaannusta eri osapuolien välillä. Iron Maidenin edustajien mukaan peli jäljittelee presentaatiollaan niin bändille ominaista ulkonäköä, ääntä kuin kaupallista vaikutelmaa. Konkreettisenä esimerkkinä esille on nostettu varsinkin pelin logo ja päähenkilö Shelley Harrisonin hieman Iron Maiden basisti Steve Harrisia muistuttava nimi. Lakitiimi on kaivanut netistä myös esimerkkiviestejä, joissa fanit ovat luulleet pelin olleen sidoksissa bändiin.

3D Realms on kommentoinut tapausta Twitterissä todeten, että se tekee kaikki tarvittavat päätökset oikeusjutun suhteen, kunhan haaste ensin saavuttaa sen virallisesti. Sitä odotellessa Ion Maidenin työstö jatkuu ”ahkerasti”.

Ion Maiden paljastui alunperin vuosi sitten. Voidpont-nimisen studion kehittämän pelin erikoisuuksiin on lukeutunut se, ettei se vain jäljittele 90-luvun ensimmäisen persoonan räiskintäpelien tuntumaa ja ulkoasua, vaan se on myös rakennettu Duke Nukem 3D:n päivitettyä Build-pelimoottoria käyttäen. Peli on yhä kehitteillä, mutta sen matkaan on voinut hypätä jo varhaisjulkaisuversion kautta.

Lähde: The Guardian, 3D Realms (Twitter)

Lisää luettavaa