Microsoft-pomo hehkuttaa: uuden sukupolven Xboxien julkaisu oli yhtiön konsolihistorian suurin

Tarkkoja lukuja ei tiedetä, mutta miljoonan kappaleen raja lienee ainakin rikkoontunut.

12.11.2020 20:41

Tiistaina tapahtuneen Xbox Series X- ja Xbox Series S -konsoleiden julkaisu on osoittautunut Xbox-historian suurimmaksi, Microsoftin pelipuolen johtaja Phil Spencer on hehkuttanut.

Tarkalleen ottaen Spencer kertoo Series X:n ja S:n myyneen 24 tunnissa enemmän kuin yksikään aiempi Xbox. Microsoft ei ole vuosiin enää raportoinut konsoleidensa virallisia myyntilukuja, joten tiedossa ei ole konkreettista numeroa siitä, mitä väite tarkalleen tarkoittaa.

Kuten pelialan analyytikko Daniel Ahmad kuitenkin huomioi Twitterissä, voidaan Xbox Onen julkaisusta päätellä, että menekkiä on ollut ainakin reilun miljoonan kappaleen edestä. Xbox Onen kun hehkutettiin olleen kyseisellä luvulla Xboxin siihen mennessä suurin julkaisu.

Siinä missä Xbox One julkaistiin vuonna 2013 aluksi myös vain 13 markkina-alueelle, saapuivat Xbox Series X ja S myyntiin 37 eri maassa.

Mitä tulee konsoleiden saatavuuteen, lupaa Spencer, että Microsoft tekee yhteistyötä jälleenmyyjien kanssa saadakseen lisää konsoleita hyllyille mahdollisimman nopeasti.

Lisää luettavaa