Myyntikadossa useilla alustoilla elänyt The Sinking City tekee paluuta kauppapaikoille – riita kauhuseikkailun taustalla jatkuu silti

Frogwarsin ja Naconin välillä purettu sopimus saakin jatkua, kunnes pariisilainen tuomioistuin saa yhtiöiden riidan ratkaistua.

6.1.2021 09:00

Loppukesästä kauppapaikoilta katoa tehnyt seikkailutrilleri The Sinking City on alkanut tehdä paluuta myyntiin. Pelin voi kuukausien tauon jälkeen ostaa kirjoitushetkellä taas niin Microsoft Storesta kuin Steamista, ja myös PlayStation Store -version pitäisi ilmestyä saataville piakkoin.

Switch-versio on pysynyt koko tämän ajan digitaalisesti saatavilla.

Poistot tapahtuivat alun perin The Sinking Cityn kehittäneen Frogwares-studion ja julkaisija Naconin välisen oikeuskiistan takia. Frogwares ilmaisi viime elokuussa, että se oli purkanut yhtiöiden välisen lisensointisopimuksen muun muassa maksamattomien rojaltien takia. Yhtiöitä hiersi myös Naconin tapa käsitellä The Sinking City -nimikettä aivan kuin se olisi nimikkeen omistaja Frogwaresin sijaan.

Tuoreessa tiedotteessa Nacon kertoo, että The Sinking City on voitu palauttaa myyntiin, sillä pariisilaisen tuomioistuimen mukaan Frogwares oli purkanut sopimuksen lainvastaisesti. Sopimuksen ehtojen seuraaminen jatkuu näin ollen normaalisti ennen kuin riita-asia saadaan oikeudessa otettua varsinaiseen käsittelyyn.

Tiedotteessa Nacon myös toteaa jatkavansa oikeuksiensa puolustamista. Frogwares ei ole kirjoitushetkellä kommentoinut The Sinking Cityn palaamista myyntiin.

Lähde: Nacon, Steam, Microsoft Store

Lisää luettavaa