Nintendo on avannut näkymiään seuraavasta konsolisukupolven vaihdoksesta.

Yhtiön toimitusjohtaja Shuntaro Furukawa kertoi äskettäin sijoittajille yhtiön pitävän konsolisukupolven vaihtumista huomattavana riskinä. Nintendo Switch kipusi alkuvuodesta Nintendon myydyimmäksi kotikonsoliksi, jonka lisäksi pelimyynnit saavuttivat viime vuoden aikana ennätyslukemansa. Furukawan mukaan yhtiö rakentaa jo suunnitelmia, joilla se pystyisi pitämään Switchin menestyksen myötä saavutetusta yleisöstä kiinni myös tulevalla konsolillaan.

– Wiin, Nintendo DS:n ja muiden laitteiden kokemusten perusteella on selvää, että siirtymä laitteelta toiselle on iso haaste, Furukawa kertoi.

– Vähentääksemme riskiä, keskitymme rakentamaan pitkäjänteisiä suhteita asiakkaidemme kanssa. Samaan aikaan kun julkaisemme uusia pelejä Nintendo Switchille, tarjoamme myös Nintendo Accountia ja muita immateriaalioikeuksia hyödyntäviä palveluita pelien ohella.

Nintendo ei ole toistaiseksi tarkentanut suunnitelmiaan seuraavan sukupolven konsolinsa julkaisun varalle. Yhtiö kertoi viime vuoden loppupuolella seuraavan konsolinsa olevan vielä konseptointiasteella. Nintendon tuolloin julki tulleen esityksen mukaan Switch-konsoli olisi vielä elinkaarensa puolivaihella. 

Lähde: VGC

Lisää luettavaa