Nyt se on virallista: Bayonetta 3 julkaistaan lokakuussa! / Uutiset / pelaaja.fi

Nyt se on virallista: Bayonetta 3 julkaistaan lokakuussa!

13.07.2022 // Kirjoittanut: Niklas Tirkkonen
2
Nyt se on virallista: Bayonetta 3 julkaistaan lokakuussa!

Jo aikaisemmin tänään Pelaajan sivuilla julkaistut huhumyllyt osuivat toteen, sillä Nintendo ja PlatinumGames ovat julkistaneet pitkään odotetun toimintapelinsä, Bayonetta 3:n julkaisupäivän.

Lokakuun 28. päivä julkaistavasta pelistä ilmestyi uusien tietojen myötä myös uudenkarhea traileri, jonka voit vilkuilla tämän jutun lopusta. Lokakuussa luvassa on niin perus- kuin erikoisversioitakin, joista jälkimmäinen pitää sisällään uuden Bayonettan lisäksi myös pelisarjan aikaisempien osien kannet, joissa on kääntömahdollisuus yhtenäistä kansitaidetta himoitseville. Mukana tulee myös 200-sivuinen taidekirja.

Nintendo ilmoittaa samalla myös ensimmäisen Bayonetta-pelin saavan 30. syyskuuta ikioman fyysisen Switch-versionsa. Peli on tullut aikaisemmin Bayonetta 2 -paketissa mukana koodimuodossa, mutta keräilijöitä on päädytty hellimään nyt myös rajatun fyysisen erän voimin.

Bayonetta 3 -ennakkotilaukset ovat nyt käynnissä Nintendo eShopissa ja niiden odotetaan alkavan myös muilla kauppapaikoilla lähipäivinä.

Lähde: Polygon

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine

Bayonetta se on. Alkuun vähän tuo värittömyys huolestutti, mutta onneksi sitä värikylläisempää menoa ja vauhtia näyttäisi piisaavan entiseen tapaan. Hahmot näyttivät oikein hienoilta ja bosseissa on koko ja näköä.

Bayonettan ehkä suurin ongelma on se että ykkösen tietynlaista shokkiarvoa ei voida enää toistaa. Onneksi perijapanilaista hulluutta näyttäisi olevan rutkasti mukana. Uusi pelattava hahmo näyttäisi tuovan peliin mukavasti lisää.

Käyttäjän Augustus kuva
Augustus

Mua kiinnostaa vaan ja ainoastaan Snaketuksen mielipide Bayonetta kolmosesta.