Peliarviointipalvelua tarjoava Wata on haastettu oikeuteen pelien hinnan paisuttelusta.

Uuden joukkokanteen mukaan Wata olisi pyrkinyt manipuloimaan retropelimarkkinoita ja antanut virheellistä tietoa asiakkailleen arviointipalveluistaan. Wata on toiminut arvioijana maailman kalleimpien videopelien huutokaupoissa, joissa hinnat ovat nousseet huimiin lukemiin viime vuosien aikana.

Viime vuonna esimerkiksi Super Mario 64 1,56 miljoonan dollarin hinnalla ja vain joitakin viikkoja myöhemmin avaamattoman Super Mario Bros. -pelin kerrottiin menneen kaupaksi kahdella miljoonalla dollarilla. Molemmat pelit olivat Watan arvioimia.

Watan väitetään toimineen yhdessä huutokauppa Heritage Auctionsin kanssa retropelien markkinoiden manipuloimiseksi. Watan toimitusjohtaja Deniz Kahnin syytetään toimineen yhdessä Heritage Auctionsin perustaja Jim Halperinin kanssa hintojen nostamiseksi. Halperinin kerrotaan toimineen myös neuvonantajan roolissa Watassa. Halperinin aseman aiheuttamasta mahdollisesta eturistiriidasta ei annettu tietoa julkisuuteen.

Oikeudelle toimitettujen asiakirjojen mukaan ennen Watan perustamista vuonna 2018 kallein myyty videopeli oli 30 000 dollarilla eBayssa myyty Super Mario Bros. Pian Watan perustamisen jälkeen yhtiön arvioima Super Mario Bros. myytiin Heritage Auctionsin toimesta yli 100 000 dollarin hinnalla. Peli myytiin kolmelle henkilölle, joihin lukeutui myös Heritage Auctionsin perustaja Halperin. Sekä Halperin että Kahn esiintyivät huutokaupan jälkeen mediassa kertomassa retropelien hintojen noususta.

Tarkkaa joukkokanteeseen kuuluvien henkilöiden määrää ei ole tiedossa. Kantajien lukumäärän arvioidaan voivan nousta yli 10 000 henkilöön.

Lähde: VGC

Lisää luettavaa