PlayerUnknown jätti PlayerUnknown’s Battlegrounds -kehittäjän ja perusti itsenäisen PlayerUnknown Productions -studion

Brendan "PlayerUnknown" Greene toteuttaa visiotaan uudessa studiossa.

24.3.2022 14:21

Battle royale -buumia käynnistäneen PlayerUnknown’s Battlegroundsin luoja on perustanut oman pelistudionsa.

Brendan ”PlayerUnknown” Greene astui syrjään PUBG:n kehityksestä jo toissa vuonna, jolloin hän siirtyi peliä kehittävän PUBG Corporationin erikoisprojekteista vastaavalle osastolle. Nyt Greene kertoo lopettaneensa PUBG Corporationin omistavan, aikaisemmin BlueHole-nimellä tunnetun, Krafton-yhtiön palveluksessa ja perustaneensa itsenäisen pelistudion.

PlayerUnknown Productionsiksi kutsuttu studio työstää Greenen mukaan pelikokemusta, jollaista hän on visioinut jo vuosien ajan. PlayerUnknown Productions esiteltiin yleisölle jo vuoden 2019 lopulla, mutta nyt studio näyttää irtautuneen Kraftonin omistuksesta itsenäiseksi kehittäjäksi. Greene vaikuttaa kuitenkin lähteneen Kraftonilta hyvissä väleissä, sillä yhtiön kerrotaan omistavan vähemmistöosuuden uudesta studiosta. PlayerUnknown Productionsin ensimmäinen projekti on niin ikään pari vuotta sitten esitelty Prologue, jonka kerrotaan tutkivan massivisia avoimia pelimaailmoja mahdollistavia järjestelmiä.

Nähtävästi Greenen lähdön myötä PlayerUnknown-nimeä on myös alettu häivyttää hänen luomastaan pelistä, sillä Krafton vaihtoi PlayerUnknown’s Battlegroundsin nimen viime kuussa PUBG: Battlegroundsiksi. Yhtiö laskee kuitenkin edelleen PUBG-brändin varaan, sillä luvassa kerrotaan olevan useitakin uusia PUBG-kokemuksia.

Lähde: PC Gamer

Lisää luettavaa