Seuraavan sukupolven PlayStation julkaistaan virallisesti loppuvuodesta 2020, Sony Interactive Entertainmentin toimitusjohtaja Jim Ryan on vahvistanut. Samalla varmaksi on tehty se, että konsoli kantaa virallisesti nimeä PlayStation 5.

Uusia yksityiskohtia seuraavan sukupolven laitteesta on myös vahvistettu. Aiemmin keväällä Sony meni yksityiskohtiin laitteen teknisemmän puolen osalta. Nyt se on vahvistanut Wired-julkaisulle joukon ominaisuuksia, joita laitteelta voidaan odottaa.

Ensinnäkään PlayStation 5 ei luota PlayStation 4:n vanhaan DualShock 4 -ohjaimeen, vaan esittelee taas oman sille uniikin ohjaimen. Ulkoisesti se mukailee näillä näkymin kyllä paljon nykyistä PlayStation-kapulaa. Keskeisenä uudistuksena se hylkää kuitenkin tavanomaisen tärinän ja keskittyy antamaan palautetta pelien tapahtumista monipuolisemman haptisen teknologian avulla. Tämän voimin esimerkiksi erilaisilla pinnoilla liikkumisen, autolla törmäämisen ja jalkapallopelissä tapahtuvan taklaamisen pitäisi kaiken tuntua omanlaisiltaan asioilta.

Liipaisimet laitetaan ohjaimessa myös uusiksi. L2- ja R2-näpäimet ovat vastaisuudessa kehittäjien ohjelmoitavissa niin, että niihin voidaan saada mukaan vastustusta, jolla voidaan simuloida esimerkiksi jousen käyttöä tai kivisellä maastolla ajamista. 

Mukaan ohjaimeen luvataan yhtälailla parempaa akkukapasiteettiä. Se hyödyntää se tällä kertaa myös USB-C:tä ja paranneltua kaiutinta. Painoltaan ohjain on näin näkymin hieman raskaampi kuin nykyinen DualShock 4, mutta ei ihan niin painava kuin paristoilla varustettu Xbox One -ohjain.

Uuden käyttöliittymän kanssa Sony on halunnut panostaa tällä kertaa siihen, että konsoli antaa pelaajille informaatiota näiden peleissä tapahtuvista asioista ilman, että näiden tarvitsee käynnistää joka kerta kyseistä peliä. Esimerkiksi yksinpelissä omia seuraavaksi saatavilla olevia tehtäviä ja palkintoja voi siis silmäillä ennakkoon, kun taas moninpeleistä voidaan nähdä vaikkapa liityttävissä olevia aktiviteetteja.

PlayStation 5 käsittelee pelien asennusta myös hieman tuoreemmalla tavalla. PlayStation 5 tukee 100 gigatavun optisia levyjä, mutta pelit täytyy jälleen kerran asentaa laitteellee, sillä niiden toiminta nojaa vahvasti konsolin nopeaan SSD-kiintolevyn käyttöön. Peliasennuksia ei ajatella enää yleisesti kuitenkaan niin, että yksi peli on yksi iso asennusmöhkäleensä, vaan esimerkiksi moninpelin ja yksinpelin sisältävästä pelistä pelaaja voisi potentiaalisesti valita asentavansa vapaammin vain tietyn osan pelistä. Vaihtoehtoisesti pelin yksinpelipuolen voisi myös poistaa huoletta kovalevylta, kun sen on kokenut, ja jatkaa sitten moninpelin pelaamista normaalisti. Täysin lukkoon kyseisen ominaisuuden toimintamallia ei ole julkisesti kuitenkaan vielä lyöty.

Minkäänlaista virallista kuvamateriaalia mistään PlayStation 5:een liittyvästä ei ole vielä saatu. Uusien ohjainten prototyyppien kerrotaankin vasta hiljattain päätyneen ensimmäisten kehittäjien käsiin, eikä sille ole ilmeisesti annettu vielä virallista nimeä. Mitä tulee Wiredin näkemään PlayStation 5:n kehitysyksikköön, kerrotaan sen näyttäneen vastaavalta, mistä Gizmodo-sivusto raportoi aiemmin viime viikolla.

Sony ei ole sanonut, milloin se on aikeissa tuoda PlayStation 5:n isommin päivänvaloon. Viimeistään markkinointipyörien täytyy kuitenkin lähteä käyntiin ensi vuonna, joten ei olisi esimerkiksi mahdoton ajatus, jos helmikuussa Sonylla olisi jälleen luvassa uudelle konsolille omistettu varsinainen paljastustilaisuus PlayStation 4:n tapaan.

Lähde: Wired, PlayStation Blog

Lisää luettavaa