PlayStation 5 on saattamassa Sonya kaikkien aikojen tuottoisimpaan vuoteen – 4,5 miljoonaa uutuuskonsolia vaeltaa nyt maailmalla

Tavoitteena Sonylla olisi toimittaa maaliskuun loppuun mennessä 7,6 miljoonaa uutuuskonsolia.

7.2.2021 21:57

Reilut 4,5 miljoonaa PlayStation 5:tä on toimitettu maailmaan joulukuun 2020 loppuun mennessä, Sony on ilmoittanut.

Yhtiö oli jo aiemmin marraskuussa julistanut PS5:n julkaisun PlayStationin historian suurimmaksi, mutta ei julkistanut tuolloin vielä tarkempia myyntilukuja. Vertailuna tiedetään, että vastaavahkossa ajassa PlayStation 4:ää myytiin aikoinaan kuluttajille asti 4,2 miljoonaa kappaletta.

Myös uusien Xboxien julkaisua on tykätty hehkuttaa Microsoftin toimesta.

Kaikkiaan Sonyn tavoitteena olisi toimittaa PS5-konsoleita maailmalla maaliskuun loppuun mennessä 7,6 miljoonaa kappaletta. Huhtikuussa alkava seuraavan tilikautensa aikana se pyrkii myymään kaikkiaan 14,8 miljoonan kappaleen edestä uutuuskonsoliaan. Tavoitetta varjostaa mahdollinen materiaalipula, mutta Sonyn talousjohtaja Hiroki Totoki on luvannut, että se tekee töitä sen eteen, että kaikki tarvittavat komponentit saadaan kasaan.

PlayStation 4:ää on toimitettu maailmaan nyt reilut 115 miljoonaa kappaletta. Loka-joulukuussa PS4:ää tuotiin kauppoihin lisää 1,4 miljoonaa kappaletta, mikäli oli noin 4,6 miljoonaa vähemmän kuin vuosi sitten.

PS4:n tavoin Sony myy PlayStation 5.tä aluksi tappiolla. Vahva pelimyynti kuitenkin varmisti, että loka-joulukuu oli Sonyn peliosastolle vuonna 2020 vahvempi kuin edeltäneenä vuonna. Liikevaihto ylsi osastolla 883,2 miljardiin jeniin (n. 7 miljardia euroa) eli kasvoi 40 prosentilla. Liikevoittoa se teki 80,2 miljardia jeniä (n. 636 miljoonaa euroa) eli kasvua oli tapahtunut 50 prosenttia viime vuoden vastaavasta.

Niko Partnes -analyytikko Daniel Ahmad huomioi, että kaiken kaikkiaan kyseessä oli Sonyn peliosaston menestyksekkäin vuosineljännes koskaa. Näillä näkymin koko vuodesta on myös tulossa sen peliosaston tähän asti suurin suhteutettuna liikevaihtoon ja tuottoihin.

Sanomalehti Nikkei raportoi, että noin yleisesti koko Sony-korporaatio odottaa tekevänsä maaliskuussa päättyvän nykytilikautensa aikana ennätykselliseen 1,03 biljoonan jenin nettovoitot. Pelien ohella musiikki- ja animetarjonta ovat olleet sen kannalta vahvoja globaalin pandemian alla. Aiempi ennätys nähtiin maaliskuussa 2019 päättyneellä Sonyn tilikaudella, jolloin voittoa kertyi 916 miljardia jeniä.

Kaikkiaan PS4- ja PS5-ohjelmistoa myyntiin kyseisellä ajanjaksolla 103,7 miljoonaa kappaletta eli reilut 20 miljoonaa kappaletta edellisvuotta enemmän. 18,4 miljoonaa näistä olivat Sonyn omia tuotoksia. 53 prosenttia pelimyynneistä tapahtuivat digitaalisesti.

Marraskuussa julkaistun Spider-Man: Miles Moralesin kerrotaan yltäneen myyneiltään tähän asti 4,1 miljoonaan kappaleeseen.

PlayStation Plus -tilaajia löytyi Sonyn raportin mukaan viime vuoden loppuun mennessä 47,4 miljoonaa eli 8,6 miljoonaa edellisvuotta enemmän. PS5-omistajista kaikkiaan 87 prosenttia käyttäjistä on kerrottu olevan tällä hetkellä Plus-jäseniä.

Lähde: Nikkei, Sony (1), (2)

Lisää luettavaa