Prey-luoja Human Head Studios suljetaan, uusi Bethesdan kehitystiimi nousee tuhkista / Uutiset / pelaaja.fi

Prey-luoja Human Head Studios suljetaan, uusi Bethesdan kehitystiimi nousee tuhkista

13.11.2019 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
2
Prey, Human Head Studios, Human Head, bethesda, Roundhouse Studios, The Quiet Man

Amerikkalaispelitalo Human Head Studios on tullut tiensä päähän. Yhtiö ilmoitti kotisivuillaan keskiviikkona, että taloudelliset realiteetit ovat pakottaneet sen laittamaan lapun luukulle 22 vuotta jatkuneen toiminnan jälkeen.

Sulkeutuminen tuli melkoisena yllätyksenä, sillä Human Headin uusi viikinkiteemainen toimintaroolipeli Rune II julkaistiin parin vuoden kehityksen eilen tiistaina 12. marraskuuta. Studion kehittäjät eivät jää kuitenkaan tyhjän päälle, sillä Bethesda on vahvistanut napanneensa koko tiimin haltuunsa ja muodostaneen siitä kokonaan uuden kehitysosaston nimeltä Roundhouse Studios.

Human Headilla ja Bethesdalla on piisannut ennestään varsin mielenkiintoinen historia. Human Head loi vuonna 2006 pelisarja Preyn, joka siirtyi sittemmin Bethesdan omistukseen. Tarkoituksena yhtiöillä oli luoda yhdessä Prey 2, josta esiteltiinkin huomiota herättänyttä materiaalia vuonna 2011. Myöhemmin projekti kuitenkin lakkautettiin, minkä taustalla oli huhujen mukaan muun muassa sopimuskeskeisiä ongelmia. Lopulta vuonna 2017 maailmaan saatiin ihan vain Prey-niminen uusi sarjan osa Dishonoredista tutun Arkane Studiosin tekemänä.

Rune- ja Prey-sarjan ohella Human Head on luonut muun muassa kovasti hämmennystä herättäneen The Quiet Manin.

Tarkoituksena Roundhouse Studiosiolla olisi välittömästi avittaa Bethesdan toistaiseksi julkistamattomien projektien työstössä. Studio toimii Human Headin tavoin Wisconsinista käsin.

Päivitys: Rune 2 -julkaisija Ragnarok on kommentoinut, että Human Headin kohtalo on tullut sille täytenä yllätyksenä. Firma kuitenkin vannoo, että Rune II:n ylläpitäminen jatkuuu vielä. Sen täytyy rakentaa ensin kuitenkin uusi tukitimi, sillä alkuperäinen sopimus oli, että Human Head jatkaisi pelin tukijana. Pelin pitäisi saapua vielä myös muihin latauskauppoihin Epic Games Storen lisäksi.

Lähde: Human Head Studios

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän frozen kuva
frozen

Ei taida kannattaa ostaa Rune 2 jos kukaan ei ole enää korjailemassa peliä

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Muistan että en odottanut Preyltä mitään ja olisin toivonut sen pelin toteutuneen, josta nähtii trailerikin (palkkionmetsästäjä tms?) mutta se Prey, joka saatiin, olikin todella loistava peli!

Nostoja