Pro Evolution Soccer -seuraajan taival alkoi katastrofaalisesti – Konami pahoittelee uuden eFootball-pelin päädyttyä Steamin lytätyimmäksi peliksi

Kokonaan uutta sarjan osaa odotettiin poikkeuksellisesti kaksi vuotta.

2.10.2021 15:24

Konamin uusi jalkapallopeli eFootball on saanut katastrofaalisen alun. Uuden ilmaiseksi pelattavan pelin tiedettiin jo ennalta ilmestyvän saataville aluksi erittäin karsitussa kuosissa, mutta nyt julkaisun myötä päätään ovat ostaneet lukuiset epäkohdat. Niihin lukeutuvat niin nihkeät animaatio-ongelmat, bugit kuin visuaaliset ja pelillisetkin kömpelyydet, jotka ovat johtaneet niin huvitusta herättäneeseen kuvamateriaaliin kuin tuomitseviin käyttäjäarvioihin.

Steamissa peli on tällä hetkellä periaatteessa jopa kauppapaikan lytätyin peli, sillä sen käyttäjäarvioista vain yhdeksän prosenttia ovat olleet positiivisia. Saavutuksena se on mennyt ohi siis jopa aiemmasta pohjamutien kuninkaasta Flatout 3: Chaos & Destructionista, jonka käyttäjäarvioista peräti 15 prosenttia ovat olleet positiivisia.

Erityisen huomionarvoiseksi tapaus on noussut siinä, että kokonaan uutta Konamin jalkapallopeliä saatiin odottaa tällä kertaa poikkeuksellisesti kaksi vuotta pelkän 12 kuukauden sijaan. Konami perusteli välivuotta juurikin valmistautumisella uutta sukupolvea varten.

Negatiivinen huomio on ajanut Konamin kommentoimaan pelin tilaa ja osin pahoittelemaan pelaajia näiden kohtaamista ongelmista. Yhtiö lupaa, että se ottaa fanien huolet vakavasti vastaan ja pyrkii parantamaan peliä sen nykytilasta. Tämän on määrä tapahtua tietysti päivityksin kuin pelaajille luotavien kyselyiden avulla. Ensimmäistä päivitystä tähdätään vielä lokakuulle.

Pc:n ohella eFootball on parhaillaan saatavilla PS5:llä, Xbox Seriesillä, PS4:llä ja Xbox Onella.

Lähde: Steam250

Lisää luettavaa