Bandai Namco on aloittanut seuraavan Tekken 7 -hahmottelun kiusoittelun.

Tekken 7 käy parhaillaan läpi jo neljättä sisältökauttaan, jonka löi käyntiin aiemmin marraskuussa saapunut Kunimitsu. Tuoreella teaser-trailerilla Namco vihjaa, että uusi taistelija olisi Puolan pääministeri ja tarjoaa myös ensimmäiset vilaukset tästä. Kasvoja ja nimeä ei olla saatu kuitenkaan vielä julkisuuteen.

Uuden hahmon ja tähän kiinnitetyn kentän olisi määrä ilmestyä vielä kevään aikana.

Lisää luettavaa